Siirry pääsisältöön

Markku Salo : Rajapinta

Markku Salo on tuttu nimi tietokirjallisuuden puolelta, ja nyt päätin tutustua hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen teokseensa nimeltään "Rajapinta". Kyseessä on yhdeksän novellin kokoelma. 

Jo ensimmäinen novelli  "Säpsähdys" antaa viitteitä, että tällä kertaa ei ole ehkä aivan tavanomaisinta tekstiä tulossa.
Rajapinta on yllättävä, lämmin ja ajoittain kylmäävä novellikokoelma. Tarinat liikkuvat monenlaisissa maisemissa: unestaan heräävä Mozart kohtaa musiikin demonisen kierteen, kun taas nykyajan koodari Pecca purkaa omaa elämäänsä bugien, deadlinejen ja burnoutin keskellä. Novellissa "Sikin sokin, hujan hajan" omien ajatustensa - ja tavaroidensa - kanssa elävä Kaarina on minimalistinen ja koskettava ihmiskuvaus. Enkä ainakaan minä tiedä yhtään toista novellia, jossa pääosassa seikkailisivat kaksiulotteiset välkkyvät sähköoliot.

Koko kirjan taustalla kulkee filosofinen pohjavire, joka on kirjan punainen lanka - kenties juuri se Rajapinta.. Oma oivallukseni tämän kirjan luettuani oli myös se, että ns. ikiaikaiset filosofiset kuningaskysymykset eivät ole kadonneet minnekään, vaan päinvastoin, esimerkiksi tietoisuuden ja oman "itsen" ja "sielun" kysymykset ovat juuri nyt ehkä todellisidempia  kuin koskaan aikaisemmin. 

Novelleissa on myös vahva inhimillinen ote, joka tuo tarinat iholle. Esimerkiksi "Pecca" kuvaa työelämän absurdia vaatimusten maailmaa, henkilökohtaisen intohimon ja uupumuksen rajankäyntiä, ja lopun yllättävä vapautuminen piirtyy kirkkaasti ja humoristisestikin.

Salon kieli on sujuvaa, mutta ei siloiteltua. Tekniset yksityiskohdat ovat uskottavia ilman, että ne tekisivät lukemisesta liian raskaan. Oikeastaan Salo käsittelee lukuisia teknisiä termejä kuin taiteilija väripalettinsa värejä.  Huumorin ja tietyn ilkikurisuuden ohella kirjassa on samalla herkullista nerokkuutta. Rajapinta ei tarjoa helppoja vastauksia, mutta se avaa kiinnostavia kysymyksiä. Mihin kaikkeen ihminen taipuukaan, ennen kuin alkaa taipua väärään suuntaan? Ja mitä tapahtuu, kun kädet – konkreettisesti – alkavat sanoa jotakin muuta kuin mieli?

 

Novaliber, 2025

 

- Juha Heinänen 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Roope Lipasti : Linnan juhlat

Linnan juhlat  seuraa keski-ikäisen Hannun tarinaa, jonka suurin unelma on päästä presidentin linnaan itsenäisyyspäivän juhliin. Tällainen haaveiluhan on varmasti monelle suomalaiselle tuttua, mutta nyt mennäänkin sitten aika lailla överiksi. Tapahtumat alkavat vuoden 2016 jälkeen, kun Hannun peruselämä pettää: avioliitto hajoaa, koti ja työ ovat uhattuina. Hän horjahtaa elämän reunalle, kunnes kohtaa Mikon, "persoonan treenaajan", jonka kanssa hänen haaveensa alkaa konkretisoitua.  Kirja sekoittaa tragikoomisen ja yhteiskunnallisen tarkastelun: mukana on mediaspektaakkelia, sanomalehtikiistoja sekä ikä- ja yhteiskuntaluokkasidonnaista huumoria. Teos hakee komiikkaansa jokapäiväisistä vaikeuksista ja absurdin paljastaman vakavuuden kautta. Tarina on pinnaltaan kevyttä luettavaa, mutta sisältää syvempää synkkyyttä ja  yhteiskuntakritiikkiäkin. Kerronta liikkuu Hannun ja Marian näkökulmien välillä (painottuen kuitenkin Hannuun), ja mukaan on liitetty myös virallisia...

Anni Kytömäki : Kivitasku

  Kivitasku on Anni Kytömäen toinen romaani. Kyseessä on monikerroksinen ja -ulotteinen sukupolviromaani, joka kuljettaa lukijaa läpi kolmen eri aikakauden ja useiden päähenkilöiden: 1800-luvun Sergein, 1950-luvun Helenan ja 2010-luvun Vekan tarinat limittyvät tarinan edetessä toisiinsa  ja muodostavat taitavasti kudelman, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus heijastavat toisiaan. Tapahtumien maisemina toimivat paitsi suomalaiset metsät ja kalliot, myös Karjala, Neuvostoliitto ja jopa etäinen Pääsiäissaari – kaikki osa ihmisen ja luonnon välistä, universaalia kertomusta. Yksi romaanin tarkastelukulmista - niitä on lukuisia - on sukujen tarinat, vaietut salaisuudet ja traumaattinen perintö, ja miten ne muovaavat yksilön identiteettiä. Menneet teot ja niiden seuraukset kantautuvat nykypäivään, ja henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat osaksi suurempaa, kollektiivista muistia. Identiteetti ei ole yksin omatekoinen, vaan rakentuu osaksi toisten kokemuksia ja valintoja. ...