Arviot.net

Kuten arvata saattaa on näyttelijänä tunnetun Pilvi Hämäläisen esikoiskirja on väritetty mustalla huumorilla. Tarinaan on onnistuneesti kirjoitettu mukaan kaikkia elämän outouksia ja todellisen tuttuja tunnelmia. Pikku kaupunki on tarinana taustana, luultavasti kokemuksen ja tuntemisen vuoksi. Huonolla itsetunnolla varustetut naiset: Isoäiti Sirkka, äiti Siru ja tytär Jade Adele ovat päärooleissa. Ihmiset törmäävät omiin ongelmiin ja käyttävät usein omaksi hyväkseen toisten ongeelmia, usein siinäkin epäonnistuen. Eletään pätkä kolmen naisen elämää. Erikoisuuksiin kuuluu äiti Sirun perinteiden kunnioitus, tai ehkä se on vain sitä, että edes joku näyttäsi normaalilta, kun ei aina elämä. Erikoista ei ole tyttären, Jade Adelen, halu muuttaa kotikaupungistaan pois. Se onkin sitä tavallisinta tarinassa. Sainailua jää hetkittäin nauramaan ääneen. Vaikka kolme polvea asuu samassa kerrostalossa ei lämpöä saada ihmisten väleistä. Siru ja Sirkka eivät ole puheväleissä, vanhojen muistelua käytetää

Tällä kertaa valitsin kirjan pelkän nimen - sekä teoksen että tekijän - perusteella enkä tiennyt lainkaan mitä on odotettavissa. Takakannen esittely toki antoi osviittaa jo siihen suuntaan, että mikään kevyt veijaritarina tai dekkari ei ainakaan olisi kyseessä.  Kirja kertoo suomalaisen naisen ja egyptiläisen miehen - Anun ja Ismaelin - rakkaustarinan. Lukijaa kuljetetaan monitasoisessa ja hyvin lyyrisessä kerronnassa, jossa palataan aina alkuun, Ismaelin ja Anun ensitapaamiseen egyptiläisessä junassa kauan sitten. Ismael kuorii appelsiinin spiraalin muotoisesti ja pujottaa kuoren ranteeseen, Anu puolestaan leikkaa hedelmän kätevästi neljään viipaleeseen. Kirjan päähenkilön ja kertojan koko elämä on oikeastaan valintaa spiraalin ja lohkon - järjen ja uskon - harkitsevaisuuden ja tunteiden mukana elämisen - välillä. Kertoja ei haluaisi tehdä tätä valintaa, hän haluaisi saada molemmat. Ja vaikka kirjassa ei ole varsinaisesti juonta, se on menneisyydessä olevan kertomista ja erilaisten ma

Suomalaisen fiktiivisen kirjallisuuden historiassa on harvoin kertojana ja tapahtumien keskiössä Jumala, tuo hahmo josta kaikkialla maailmassa tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta.  Jaakko Utterin kirjassa Jumala elää tätä päivää ja yötä, ”synnyttäjänsä” ja muutaman luomansa kaverin kanssa. Hänet on herättänyt henkiin hengenmies ja Jumalan uuteen tulemiseen uskova Isä Mikro. Ideana on  saada taivas maan päälle. Kuulostaa tutulta, jokainen olemassa oleva uskonto ja lahko on kertonut pyrkivänsä tuohon. Ja tuosta lupauksesta ja valheesta on alkanut ihmiskunnan alamäki. ​Tästä lupauksesta alkaa myös kirjan tarina. Jumala on läppärin ruudulla elävät silmät ja ääni. Myöhemmin saadaan lisäosia.  ​Tarina Jumalan uudelleen tulemisesta tässä ajassa on hauska, railakas ja yllättäen jopa uskottava. Tämän ajan todellisuus on juuri näin naurettava, pelottava ja uskottava.   Yleensä pelastuksen kohteina ovat ihmisen itsekkyyden ja omaan napaan tuijottelun aikaan saamat hetkellinen, noin 12 sekun

Vaikka painotus meillä on vahvasti nykyajan suomalaisessa kirjallisuudessa ja uusissa kirjoissa, otamme joskus tutkaimeen myös tällaisia vanhoja klassikkoja. On hyvä muistaa, että tällaiset kirjat kuten Alastalon salissa tai esimerkiksi aiemmin arvioimamme Janne Kuutio ovat olleet aikanaan hyvin moderneja. Niillä on pelkän sisältönsä arvon lisäksi vielä siis myös kulttuurihistoriallinen arvo. En kuitenkaan halua puuttua kulttuurihistorialliseen arvoon, joka on tässä teoksessa eittämättä erittäin suuri. Teoshan on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi romaaniksikin. Sen sijaan haluan kertoa minkälainen tämä kirja oli ihan tavallisena lukukokemuksena. Ensin muutama selventävä maininta, että mistä oikeastaan on kysymys. Volter Kilven vuonna 1933 julkaistu Alastalon salissa on 1000-sivuinen romaani, jonka tapahtumapaikkana on nimihenkilön kotona sijaitseva sali (talon suurin huone, ennen olohuonetta puhuttiin saleista), jonne hän on kutsunut pitäjän (Kustavin) kapteenit kooll

Hanna haluaisi, että Kirsikka leipoisi joskus pullaa tai olisi edes yhden viikonlopun ilman viinaa silloin tällöin. Ylipäänsä Kirsikka voisi joskus olla ihan vaan tavallinen äiti, joka huolehtii lapsestaan ja siivoaa kodin, ajattelee enemmän lapsensa tulevaisuutta kuin omia surkeita miessuhteitaan ja trendikästä ulkomuotoaan - intohimojaan.  Virve Sammalkorven romaanissa seurataan kahden, tai oikeastaan kolmen naisen elämää: tyttären (Hanna), hänen äitinsä (Kirsikka) ja hänen äitinsä (Eeva). Kirja rytmittyy Hannan ja Kirsikan näkökulmiin, jotka vuorottelevat koko tarinan ajan. Ensimmäiset sivukymmenet tyyli vaatii hieman totuttelua, mutta alkaa sitten rullata miellyttävästi. Tarinan keskiössä ovat naisten miessuhteet; Kirsikalla niitä riittää mutta Hannalla on vasta ensimmäinen alkamassa. Tytär ja äiti ovat kovin erilaisia persoonallisuuksia, ja voi tuntua jopa siltä, että heidän roolinsa ovat menneet väärin päin. Kirsikka on itsekin tytär, ja kun hänen äitinsä - Hannan isoäiti - astuu

Palaamme taas vaihteeksi käännettyyn suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen, josta tuntuu putoavan helmiä tuon tuostakin. Bo Carpelan julkaisi yhden viimeisimmistä teoksistaan vuonna 2007. Lapsuus perustuu ilmeisesti melko pitkälle kirjailijan omiin lapsuuskokemuksiin 1930-luvun Helsingissä. Kirjan päähenkilö, Davi, vartuu 30-luvun aikana ja hänen ulkoista ja erityisesti sisäistä elämäänsä kuvataan juuri sopivasti talvisodan syttymisen kynnykselle. Kirja on tyyliltään lyyrinen. Sitä voisi kutsua jopa proosamuotoon kirjoitetuksi runoksi. Juoni ei kuitenkaan katoa, vaikka pysyykin toisarvoisena ja taka-alalla. Toki maailman tilanteen uhkaavat pilvet ja myös lähiympäristössä tapahtuvat asiat rytmittävät kerrontaa juuri sopivalla tavalla. Kirja on hieno lukukokemus niille, jotka pitävät runollisesta ja herkästä tyylistä. Mikään veijariromaani se ei ole. Kustantaja: Seven - Jaakko Muualla sanottua: Carpelanin romaanissa on päähenkilönä Davi-niminen poika, jonka kokemuspiirin hahmottaminen hels

Sydänkohtauksia - eli kuinka tehtiin Kummisetä?​​ Kari Hotakainen on varmasti kaikille tuttu nimi, mutta minkälaista mahtaa olla hänen varhaisempi tuotantonsa?  Asia selvisi tietysti parhaiten ottamalla luettavaksi joku kirjailijan alkupään teoksista, ja Sydänkohtauksia oli sopivasti lukulistalla muutenkin.  Kun tämä kirja kirjoitettiin ei ollut vielä euroa, ei somea eikä oikein nettiäkään. Pian nämä "puutteet" kuitenkin kirjaa lukiessa unohtuvat eikä lukija sellaisia osaa kaivatakaan. Hyvä niin. Sydänkohtauksia on varsin vapaasti kehitelty ja jopa hulvaton tarina. Keskiössä on hieman saamaton perheen mies, laitosmies Raimo, jonka suuri intohimo ovat elokuvat - erityisesti väkivaltaiset sellaiset. Kotimaisista ohjaajista hän arvostaa erityisesti Mikko Niskasta, jonka kanssa käy (hieman yksipuolista) kirjeenvaihtoa. Lapsiperheen arjen pyörittäminen meinaa tuon tuosta unohtua, ja se taakka lankeaakin Ilonalle, hänen ahkeralle ja tunnolliselle vaimolleen, jolla on kuitenkin merk

Jos joku kirjailija herättää lukijassa etukäteen mielikuvia ja asenteita, niin se on varmasti Kalle Päätalo. Niinpä novellikokoelma voi olla hyvä tapa tutustua palkittuun kirjailijaan, jota toisaalta arvostetaan elävästä kielestä ja omasta tyylistä mutta toisaalta pidetään hieman pitkäveteisenä. Mustan Lumperin raito on novelli- tai oikeastaan pienoisromaanikokoelma, jossa seurataan ilmeisesti kirjailijan omaa lapsuutta ja nuoruutta. Tyyli saattaa olla nykylukijan mielestä hieman vanhahtavaa, mutta ei kuitenkaan "väinölinnamaista". Iloisesti yllättävät monet ilkikuriset ja jopa kaksimieliset sananheitot ja keskustelut tukkijätkien ja pienen pojannysän välillä. Päätalon teksti ei ole kiireisen ihmisen luettavaa. Mutta jos sopivasti on aikaa ja kyky irtautua arjen kiireistä rauhallisen tarinankuljetukset pariin, niin tämä voi olla hyvä kirja tutustua Päätalon tuotantoon. Kustantaja: Gummerus - Jokke

Ajatuksia yksinäisyydestä on teos, jossa kirjailija kertoo aiheeseen liittyviä kokemuksia ja niiden herättämiä ajatuksia. Tyyli on rauhallista ja pohdiskelevaa. Ansioituneesti Kilpeläinen kyllä esittelee monenlaisia näkökulmia ja esimerkkejä yksinäisyyteen, mutta melko pian  käsittely alkaa tuntua tosikkomaiselta luetteloinnilta. Jonkinlaista jännitettä, koukkua tai yllätystä olisimme tähän ehkä toivoneet. Ehkä hieman enemmän huumoriakin. Toisaalta, viihdyttävyys ei  varmastikaan ollut tämän kirjan ensisijainen tarkoitus. Kustantaja: Tammi - Jokke

Palkitun kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian päätösosa. Kirja seuraa päähenkilön nuoruutta, opiskelua ja etsikkoaikaa ja erityisesti hänen suhdettaan isäänsä. Väisänen on maalannut maailman, jossa seikkailevat traagiset mutta hullunkuriset hahmot. Kieli kukoistaa, on suorastaan hedelmällistä. Kun otetaan vielä huomioon, että tekijä on kuitenkin ensisijaisesti kuvataiteilija. On mahdollista löytää myös yhtäläisyyksiä Hannu Väisäsen ja Oscar Wilden välillä. Väisänen jopa mainitsee Wilden tekstissään.  Väisäsen teksti on parhaimmillaan huumaavan hyvää. Mutta se voi olla myös hieman raskasta. Muualla sanottua: Hymylahkolaisia ja itkuistuntoja, sokea maalari nimeltä Doris ja duffelitakki jonka sisältä löytyy arkkitehti... Kuvataiteilija-kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian valloittava päätösromaani on oikea runsaudensarvi.Savonlinnan taidelukio aatteellisine leireineen on vain alkusoitto Anteron itsenäistymisen ja taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Taideakatemian pääsykokeiden jälk

Tuomme vaihteeksi valokeilaan erään maailmankirjallisuuden klassikon, nimittäin Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan (The Picture of Dorian Gray). Aikanaan 1800-luvun lopussa teos edusti modernia kirjallisuutta, ja Wilde on ollut monen kirjailijan tärkeä esikuva meidän päiviimme saakka.  Kertomuksen keskiössä on nuori, komea ja rikas Dorian, josta hänen ystäväpiiriinsä kuuluva taiteilija haluaa maalata muotokuvan. Kuvasta tulee upea, mutta Dorian huomaa siinä jotain outoa - maalaus tuntuu muuttuvan ajan saatossa. Dorian elää villiä nuoruuttaan, nauttii elämästä mutta kokee myös murhetta ja kohtalokkaita hetkiä. Muotokuvan hän piilottaa ullakolle. ​ Tarina on itsessään mielikuvituksellinen, mutta varsinainen kokemus tässä teoksessa on kuitenkin kirjailijan ilmaisu. Ei ole mitenkään ihme, että kyseessä on merkkiteos. Kieli on kaunista, runollista ja puhuttelevaa, ja kestänyt ihmeen hyvin myös aikaa. Jos haluat tutustua klassikkoteokseen, niin tässä on yksi hyvä vaihtoehto. - Jaakko Muual

Ensimmäisessä kirjassaan Alpo Puuronen pyöräilee asioita järjestykseen, keräilee karanneita ajatuksiaan karsinaan, kapuaa mäkien päälle ja näkee kauas, laskettelee alas ja sulattelee kokemaansa. Matkaaja pelkää koiralauman keskellä, kastuu sateessa ja lentää sarvien yli työelämän YT-kivikossa. Kirja on tarina kolmikon pyörämatkasta jostakin Etelä-Euroopasta (paikkoja ei paljasteta) pohjolaan ja Koti-Suomeen. Matkan tapahtumat ja kommellukset sekä erityisesti YT-neuvotteluissa traumatisoituneen  päähenkilön ajatukset nousevat tämän kirjan avaintekijäksi, ja varsinainen pyörämatka on oikeastaan vain alusta, jonka päällä ne voidaan esittää. Melko erilainen matkakertomus siis.  Puuronen käyttää runsaasti värikkäitä kielikuvia ja omanlainen humoristinen tyyli selvästi jo orastaa tässä tarinassa.  Ihan kertaistumalta luotteva juttu tämä ei ole, mutta pitää otteessaan loppuun saakka, jos lukijan keskittymiskykyä ei koiteta vangita mihinkään turhanpäiväiseen.  Erityisplussa myös hyvän mielen t

Yötaivas on jännitysromaani, joka kertoo neljän täysin erilaisin ihmisen tarinan toisen maailmansodan aattona ja sen aikana. Aikanaan menestynyt romaani on kyllä ihan hyvää ajanvietettä, mutta kirjalliset ja taiteelliset arvot jäävät vaatimattomiksi. Parasta kirjassa on monikerroksinen ja vaiherikas - osittain tositapahtumiin perustuva - juoni, mutta kirjailijan persoonallinen ote loistaa poissaolollaan. Ihan kelpo kioskikirja kuitenkin vaikka kesämökille sadepäivän lukemiseksi. Muualla sanottua. Huikean jännittävä romaani, joka pitää otteessaan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle! Menestys kaikkialla! Julie Lescaux, nuori englantilaistyttö, muuttaa toisen maailmansodan aattona isänsä kotimaahan Ranskaan, karulle Bretagnen rannikolle. Sodan syttyminen mullistaa asukkaiden elämän ja Juliekin joutuu mukaan vastarintaliikkeen vaaralliseen toimintaan. Hän kohtaa jälleen brittiupseeri Richard Ashleyn ja saa huomata, että elämä voi tarjota muutakin kuin vaaroja, pelkoa ja yksinäisyyttä... Davi

  Afrikan tähti kertoo kotiin palaavan, elämän kuluttaman ja paljon kokeneen miehen ja hänen vanhan äitinsä välisestä keskustelusta. Kirja avautuu hiljalleen. Päähenkilöstä ja kirjan muistakin henkilöistä rakentuu pikkuhiljaa kokonaisia hahmoja, joilla on oma historia. Usein dramaattinen. Lopulta käy ilmi, että historiasta löytyy paljonkin erilaista uskomatonta ja shokeeraavaakin. Tärkein punainen lanka tässä kirjassa on kotiinsa palavan pojan keskustelu äitinsä kanssa. Oikeastaan koko kirja on äiti-poika -dialogi, jonka ympärille maalataan tausta. ​Kirja on taitavasti rakennettu ja omaperäinen. Kustantaja: WSOY - Timo P.

Hyvää yötä, kolmosen raitiovaunu on oikeastaan romaanin muotoon kirjoitettu runo. Kirja on herkkä kuvaus päähenkilön lapsuuden muistoista ja hänen vaikeasta isä-suhteestaan. Päähenkilö vaipuu kaukaisiin muistoihin ja toisaalta kurottelee haaveiden verkkoa. Unenomainen tunnelma vie lukijan mukaansa. Kustantaja: Sahlgrens Muualla sanottua: Janssonin teksti on subjektiivista, siitä puuttuu lähes tyystin yhteiskunnallinen ulottuvuus lukuun ottamatta mainintaa Pinochet-mielenosoituksesta ja Kosovon sodasta. Joskus tuntuu hyvältä lukea tällaista tilitystekstiä, varsinkin kun kirjailija on hionut teoksestaan kielellisesti ja tyylillisesti pienen timantin! - Tuula Taskinen, Kiiltomato 2001 Kirjailijan omat sanat: Teini-iässä minulla oli kaksi unelmaa. Ensimmäinen oli tulla rockmuusikoksi. Toinen oli tulla kirjailijaksi. Luulen, että en ole oikeastaan koskaan tietoisesti päättänyt tulla kirjailijaksi, niin vain kävi. Tietysti olen iloinen niin kävi. Kun kirjoitan, minua ajattomat teemat kiinnos

Käännetty suomenruotsalainen kirjallisuus lienee alue, johon ei aivan heti tule kajonneeksi, kun etsii uusia helmiä. Päätimme nyt kuitenkin tarttua tähän hieman paitsioon jääneeseen kirjallisuuden lajiin. Ensimmäisenä lukukokemuksena on Johan Bargumin psykologinen romaani Syyskesä. Perheen iäkäs äiti haluaa viettää viimeiset elinpäivänsä perheen vanhalla, muistoja täynnä olevalla huvilalla. Tarina keskittyy kahteen poikaan (Olof ja Carl), joista toinen - kirjan päähenkilö - on herkkä, epävarma ja fyysisestikin veljeään heikompi. Carl on puolestaan menestynyt IT-alan ammattilainen, joka tulee äitinsä toivomuksesta takaisin Suomeen, kun ei kehtaa kieltäytyä. Kun Carlin vaimo tuo mukanaan hänen ja Olofin väliset salaisuudet vuosien takaa, on kolmiodraama valmis. Kerronta pitää lukijan otteessaan taitavasti. Koko ajan läsnäoleva tietty surumielisyys saa välillä seurakseen leikkimielisyyttä esimerkiksi lastenhoitaja-Heidin hahmossa. Hauska ilmiö tässä lukukokemuksessa on myös eräänlainen ka

Lumoava. Kuin kevään valo. Näin kenties voisi kuvailla ruotsalaisen Anne Pleijelin toista menestysromaania, joka julkaistiin vuonna 1990. Teoksen on ansiokkaasti suomentanut Saara Villa. Juoni on vaikeaselkoinen. Joku voisi jopa sanoa, ettei mitään juonta ole. On kuitenkin tytön näkökulma perheestään ja omasta aikuistumisestaan. Senkin verran on tiedossa, että aika, josta lähdetään liikkeelle on II maailmansodan jälkeinen Ruotsi. Kirjan Siiri on kotoisin Suomen Karjalasta, josta tullut Ruotsiin evakkoon. ​ Ei tavanomainen eikä ehkä kovin helppolukuinenkaan mutta runollinen, kaunis kirja.  - Jouni

Liza Marklund on Ruotsin dekkari-ihme. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden luetuimmista nykykirjailijoista, joten olisi ilmeinen epäkohta, jos me emme ottaisi tarkasteluun Lizan teosta. Ja miksi emme ottaisi - kirjailija on suosittu aivan syystä. Pintapuolisesti tutkittuna kyseessä on mitä klassisin rikosromaani. Yksi ihminen on murhattu. Tekijä on yksi 12 paikalla olleesta epäilystä, mutta kuka? Juoni on kuin suoraan Agatha Christieltä.  Näin siis vain pintapuolisesti. Todellisuudessa kirjan tapahtumat ovat vain runko, jonka ympärille todellinen sisältö muodostuu: Annikan vaikea suhde menneisyyteensä, hänen ja Thomaksen parisuhteen ongelmat, kitkat ja jännitteet työelämässä ja monet muut seikat. Lukija tempautuu nopeasti mukaan Annikan sisäiseen maailmaan ja ulkoiseen toimintaan. Kirjalliset ilmaisut ovat kekseliäitä ja hetkeen tarttuvia. - Jouni

Novellikokoelmat ovat mielestäni erinomaista luettavaa. Ne ovat monipuolisia, niitä voi lueskella sopivasti pala kerrallaan ja ne ovat parhaissa tapauksissa myös hyvin viihdyttäviä. Hieman harmi, että niitä julkaistaan nykyään melko vähän. Tämäkin on jo 80-luvulta. Skiftesvikin Suolamänty lähtee liikkeelle hieman verkkaisesti, mutta nopeasti alkaa vauhti kiihtyä kuin höyryveturissa. Kieli on hauskaa ja elävää ja tarinoihin uppoutuu jo parin sivun jälkeen niin sisälle, että yllättyy kuinka se nopeasti päättyykin. Sen jälkeen tulee taas toinen, täysin erilainen kertomus.  Parasta näissä novelleissa mielestäni on kuitenkin niiden kekseliäisyys. Vai mitä sanotte Taistosta, joka yleensä tekee kolmen miehen työt sahalla, mutta äkkiä kuin luonnonoikusta ryhtyykin pitämään konserttia työaikanaan? Entäpä "sahantarkastaja", joka kuljeskelee sahalta toiselle omatekoisissa virkavaatteissaan herätyskello repussaan?  Kaikki tietävät, ettei hän ole mikään oikea virkatarkastaja, mutta siitä

Tuntemattoman Sotilaan Hietanen, Rokka, Lammio, Rahikainen sekä myös Riitta Oja ja Kari Luoto sijoitettuna nykypäivän hektiseen ja ahdistavaan yritysmaailmaan. Pieni epäluulo saattaa lukijan mieltä kaihertaa ennen kuin luku-urakka on alkanut. Kirja on kuitenkin mitä mainiointa luettavaa heti alusta lähtien. Matti Rönkä on yleisesti mielletty dekkarikirjailijaksi, ja onkin ilo nähdä, että myös hieman toisenlainen tyylilaji onnistuu hienosti. Oikeastaan niin hyvin, että onkin vaikea muistaa, että kyseessä on dekkarikirjailija. Tarina kulkee hyvin, huumorin ja draaman säestämänä. Toimistomaailma on kirjoittajalle selvästikin hyvin tuttua, sen verran aidosti (puhun omasta kokemuksestani) erilaiset tilanteet ja aiheet kuvataan.  Taas kerran oikein suositeltava kirja.

Niin. Stephen King - ainakin vielä 1980-luvulla maailman luetuin kirjailija - on tietysti kauhutarinoiden mestari. Monet tuntevat Kingin tarinat myös paremmin elokuvien kautta: Hohto, Maissilapset ja lukemattomat muut, usein myös elokuva-alan palkintoja keränneet leffat lienevät tuttuja monille suomalaisilekin.  Mutta kirjoittaako Stephen King muuta kuin kauhutarinoita? Kyllä vain. Tässä kirjassa kirjailija itse toimii taustaäänenä esitellen kunkin tarinan ja lopussa tehden vielä yhteenvedon.

Rosa Liksomin Hytti Nro 6 on pieni, herkkä ja kaunis kirja. Kaunis, joka sisällyttää itseensä myös ruman. Tarina kertoo suomalaisesta tytöstä, joka matkustaa venäläisessä junassa halki Siperian. Hyttikaverikseen hän saa venäläisen hulttion.  Sisäistä ja ulkoista dialogia, taidokkaita kielikuvia ja loistavaa tilannekuvaa.  Mukaansatempaava ja hyvin suositeltava kirja, jonka parissa ei kauaa tosin aika kulu, sen saattaa ahmaista vaikka yhdessä illassa.  Ai niin, kirja on vuoden 2011 Finlandia-voittaja. (Tämä arvio on kirjoitettu syksyllä 2019 - ennen kuin kirjasta tehtiin elokuva.) Kustantaja: WSOY Muualla sanottua: Rosa Liksomin huikea kertomus matkasta asioiden ytimeen, suljetun maan sielunelämään ja tytön omaan sisimpään. Lukiessa tuntuu, että omankin olohuoneen ikkunoista näkyvät pakkasen huurtama Siperia ja lyhyissä vitjoissa nälkäänsä haukkuvat koirat.- Kodin KuvalehtiTämän voi lukea vaikka kuinka moneen kertaan, ja aina avautuu jotain uutta, niin rikasta teksti on.- Jarmo Tuominen

  Kirja ulkoasultaankin kuin puuta Kun kirjan nimi on "Janne Kuutio - Puupiirros sanoin", Ki rjailija joku "Diktonius", mitä voisi epäillä nimimerkiksi j a kirjan kansi sen näköinen, ettei sitä Pudasjärven kunnankirjastossa ole  kukaan avannut ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen, niin siinähän on  tapaus, johon Arviot.net ei voi olla tutustumatta! Ja varsinaista herkkua tulee vastaan heti ensi sivuilla.  Käy ilmi että Janne Kuutio syntyy 1800-luvun lopulla Helsingin työväenluokkaan. Elää renkinä ja satamajätkänä ja  joutuuu mukaan  sisällissotaan punaisten puolelle, missä hänelle on vähällä käydä köpelösti, mutta kuin Fenix-lintu tuhkasta, nousee myös  Janne pirtukuninkaaksi - tai ainakin pirtuprinssiksi - kieltolain  aikaan. Myöhemmin Janne on vielä muilutusautossa, mutta ei suinkaan muilutettavana. Vuonna 1946 julkaistu (ruotsinkielinen Janne Kubik jo 1932) Janne Kuutio on hämmästyttävä kirja. Saman aikaisesti hyvin moderni   ja hyvin vanhanaikainen.  ​Kerronta on n

Tanskalaisen Ane Rielin Pihka saavutti näkyvyyttä muutama vuosi sitten Suomessakin. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen. Pihka on kummallinen kirja. Mutta niin hyvät kirjat usein ovat: Kaikki isäni hotellit ja Valkoinen kohina tästä vaikkapa pienenä otantana. Toisaalta kummallisuus ei takaa kirjan hyvyyttä. Pihkassa on kyllä paljon hyvää. Kerronta on juuri sopivan painoista. Tarinan muuttuvat näkökulmat ovat kiinnostavia. Juonestakaan ei puutu yllättävyyttä. Mutta kantaako se? Sen voi vain lukija itse päättää. Vaikka juoni on melko hulvaton, se on myös jopa realistinen. Siinä on aitoa kauhutarinan  otetta. Mukaansatempaavaa luettavaa, jota voi kukin lukea niin syvällisellä tasolla kuin haluaa, sillä Pihka toimii yhtä hyvin kevyenä dekkarina kuin psykologisempanakin kertomuksena. Kustantaja: Aula & Co ​Muualla sanottua: Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen ja luopumisen pelosta, vainoharhoista s