Bo Carpelan julkaisi yhden viimeisimmistä teoksistaan vuonna 2007. Lapsuus perustuu ilmeisesti melko pitkälle kirjailijan omiin lapsuuskokemuksiin 1930-luvun Helsingissä. Kirjan päähenkilö, Davi, vartuu 30-luvun aikana ja hänen ulkoista ja erityisesti sisäistä elämäänsä kuvataan juuri sopivasti talvisodan syttymisen kynnykselle.
Kirja on tyyliltään lyyrinen. Sitä voisi kutsua jopa proosamuotoon kirjoitetuksi runoksi. Juoni ei kuitenkaan katoa, vaikka pysyykin toisarvoisena ja taka-alalla. Toki maailman tilanteen uhkaavat pilvet ja myös lähiympäristössä tapahtuvat asiat rytmittävät kerrontaa juuri sopivalla tavalla. Kirja on hieno lukukokemus niille, jotka pitävät runollisesta ja herkästä tyylistä. Mikään veijariromaani se ei ole.
Kustantaja: Seven
- Jaakko
Muualla sanottua:
Carpelanin romaanissa on päähenkilönä Davi-niminen poika, jonka kokemuspiirin hahmottaminen helsinkiläisessä keskiluokkaisessa perheessä muotoutuu kirjan keskeiseksi näkökulmaksi.
Pojalla ei ole sisaruksia ja hänen vanhempansa ovat iäkkäitä, mistä hän tuleekin jo varhain tietoiseksi. Tähän liittyy voimakas elämys elämän ja ihmisten katoavaisuudesta, mistä muodostuu oma perspektiivi Daville tarkastella elämänkulkua. Tämä värittää koko kerronnan ilmapiiriä.
Lapsuus-teoksessa edetään pitkälti kieltä myöten. Elämyksen muotoutumisen kieli, sanojen vastaavuus vaikutelmien ja mielikuvien kanssa, sanomisen ja eksistenssin rajat, tulevat esille Davin suhteessa vanhempiinsa, heidän läheisyyteensä ja etäisyyteensä, koululaitokseen ja pihapiirin miljööseen, lähestyvän sodan uhkaan, koko elämisen konkretiaan.
Carpelanin proosassa liikutaan kuin tuntosarvien varassa, intuitiivisesti tunnustellen, lähentyen ja etääntyen, kielen maagisia nyansseja tunnustellen ja maistellen. Oleminen on havaituksi tulemista.
(Keski-Suomalainen)
Carpelanin romaanissa on päähenkilönä Davi-niminen poika, jonka kokemuspiirin hahmottaminen helsinkiläisessä keskiluokkaisessa perheessä muotoutuu kirjan keskeiseksi näkökulmaksi.
Pojalla ei ole sisaruksia ja hänen vanhempansa ovat iäkkäitä, mistä hän tuleekin jo varhain tietoiseksi. Tähän liittyy voimakas elämys elämän ja ihmisten katoavaisuudesta, mistä muodostuu oma perspektiivi Daville tarkastella elämänkulkua. Tämä värittää koko kerronnan ilmapiiriä.
Lapsuus-teoksessa edetään pitkälti kieltä myöten. Elämyksen muotoutumisen kieli, sanojen vastaavuus vaikutelmien ja mielikuvien kanssa, sanomisen ja eksistenssin rajat, tulevat esille Davin suhteessa vanhempiinsa, heidän läheisyyteensä ja etäisyyteensä, koululaitokseen ja pihapiirin miljööseen, lähestyvän sodan uhkaan, koko elämisen konkretiaan.
Carpelanin proosassa liikutaan kuin tuntosarvien varassa, intuitiivisesti tunnustellen, lähentyen ja etääntyen, kielen maagisia nyansseja tunnustellen ja maistellen. Oleminen on havaituksi tulemista.
(Keski-Suomalainen)
Kommentit
Lähetä kommentti