Siirry pääsisältöön

ALASTALON SALISSA - VOLTER KILPI

Vaikka painotus meillä on vahvasti nykyajan suomalaisessa kirjallisuudessa ja uusissa kirjoissa, otamme joskus tutkaimeen myös tällaisia vanhoja klassikkoja. On hyvä muistaa, että tällaiset kirjat kuten Alastalon salissa tai esimerkiksi aiemmin arvioimamme Janne Kuutio ovat olleet aikanaan hyvin moderneja. Niillä on pelkän sisältönsä arvon lisäksi vielä siis myös kulttuurihistoriallinen arvo.

En kuitenkaan halua puuttua kulttuurihistorialliseen arvoon, joka on tässä teoksessa eittämättä erittäin suuri. Teoshan on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi romaaniksikin. Sen sijaan haluan kertoa minkälainen tämä kirja oli ihan tavallisena lukukokemuksena.
Ensin muutama selventävä maininta, että mistä oikeastaan on kysymys. Volter Kilven vuonna 1933 julkaistu Alastalon salissa on 1000-sivuinen romaani, jonka tapahtumapaikkana on nimihenkilön kotona sijaitseva sali (talon suurin huone, ennen olohuonetta puhuttiin saleista), jonne hän on kutsunut pitäjän (Kustavin) kapteenit koolle. Tarkoituksena on tehdä sopimus uuden parkin (kolmimastoinen purjelaiva) rakentamisesta ja osuuksien jakamisesta. Koko kirja kaikkine tapahtumineen mahtuu kuuteen tuntiin ja tapahtumapaikkana on tuo mainittu Herman Mattsonin eli Alastalon sali. Kilpi on sanonut, että juoni ei ole tärkeä, oikeastaan se vain häiritsee, ja se tottavie kyllä käy tässä teoksessa ilmi. Teos on tajunnanvirtaa, sen päähenkilöiden ajatuksia, "sisäistä puhetta", joista käy vähitellen ilmi koko asetelma: kateellinen ja hieman epäonninen Pukkila, rauhallinen, jörö ja vaitelias Härkäniemi, kylän mahtimies ja metsänomistaja (metsän, jonka puita on tarkoitus käyttää laivan rakentamiseen) ja muutama muu avainhenkilö. Esimerkiksi Härkäniemen pohdiskeluja ja hänen piipunvalintaansa (entisaikaan oli tapana pitää taloissa piippuhyllyjä, joista vieras sai valita itselleen jonkin) käsitellään kirjan alussa kymmenien sivujen verran.
Lähtökohtaisesti teos on nerokas. Se heittää romukoppaan perinteiset ajatukset juonesta ja tarinasta ja keskittyy itse kieleen. Kieli on rikasta ja monivivahteista. On helppo nähdä miksi tämä kirja on ollut aikanaan todella merkittävä.

Mutta millaista on kieli, joka on laitettu näiden 1800-luvun loppupuolella eläneiden kippareiden suihin ja ajatuksiin - oikeastaan enemmänkin juuri ajatuksiin, sillä kirjassa puhutaan hyvin niukasti? Se on vanhanaikaista ja raskasta. Jaarittelua ja pahimmillaan mongerrusta. Itseäni alkoi melko pian häiritä myös tapa, jolla lähes jokaisessa sanotussa ja ajatellussa lauseessa on jokin sananlasku tai vertauskuva - jotka ovat kyllä sinällään ihan kekseliäitä - mutta en usko että 1800-luvullakaan kukaan on oikeasti puhunut noin. Entä toinen kysymys: onko ajattelu todella tuollaista äänetöntä puhetta? Sivun pituisia virkkeitä, täynnä vanhahtavia ilmaisuja ja pikkuovelia sananparsia, joista monet ovat myös ontuvia ja vaikeaselkoisia? Asiaa ei tietenkään helpota se, että kieli on varsinais-suomalaista, ei nyt mitään Turun tai Rauman murretta, mutta kuitenkin sellaista, että ulkopuoliselta vaatii erityistä pinnistelyä toisinaan pysyä mukana. Onneksi Kilpi kyllä tietää tämän, ja tilaisuuden tullen aina auttaa lukijaa tuomalla vaivihkaa mukaan selvennyksen. Astia on laiva, Priki ja Parkki ovat purjelaivoja ja niin edelleen.

Kirja on melko raskas luettava, sen kieli on tarpeettoman koukeroista, monet sananparret ontuvia ja vaikeita, jotkut lähtökohtaiset ratkaisut (ajatusten ilmaiseminen pitkinä monimutkaisina koukeroisian virkkeinä) mielestäni kehnoja ja kaiken kaikkiaan varsin työläs luettava. Silti kirjaa ei voi mitenkään sanoa huonoksi lukukokemukseksi. Mutta kyllä tässä nyt jotain aivan muunlaista varmasti seuraavaksi kaipaa. 

Mistähän niitä T-paitoija saikaan tilata, joissa lukee "Olen lukenut Volter Kilven Alastalon salissa"?


- Jari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kreisland - Rosa Liksom

Komä olin tämä kirjhan lukenuh, ni mul oli ihan pöljähtäny olo ja miethin et mitäs nyh?. 360 sivua meän kieltä ja lapin murretta Impi Agafiinan, Juho Gabrielin ja muiden hieman äkkiväärien hahmojen suusta putosi kyllä alkukangertelujen jälkeen yllättävän helposti ja alkoi tuntua varsin kotoisalta. Itse kirjaa voisi yhdellä sanalla kuvailla: kreisi! Niinkuin nimikin antaa ymmärtää.  Mitä tässä kirjassa sitten oikein tapahtuu? Se on ns. moniääninen romaani Suomen kohtalokkaista vuosikymmenistä (1920 - 1950) ja vaihtoehtoisesta historiasta. Samalla se on myös rakkaustarina, tai ainakin tarina, kahden ihmisen kohtaamisesta; toinen on suuna päänä ympäri maailmaa kohkaava tapaus ja toinen miettii vuosikymmenet lähinnä, että mitkä kintaat käteensä laittaisi. Siinä sopassa on mukana niin suon keskeltä löydetty Impi Agafiina, piruna syntynyt Juho Gabriel, laivanvarustaja Wallenius ja hänen frouvansa - Impin ottovanhemmat - kuin monta muutakin mehukasta hahmoa. Tarina etenee Pohjolan korpimetsis

Lapsuuteni Kekkoslovakia - Kari Harakka

Kummallinen kirja joka kolahti minulle! Odotin jotain poliittista ja tunkkaista dokumentin muotoon kirjoitettua selontekoa, mutta eteeni avautui sen sijaan lyyrinen mutta samalla humoristinen, omalaatuinen teos. Tarina alkaa kuvauksella "Taivaan hanhesta" joka lentää Euroopan halki etsien parempaa pesäpaikkaa ja lopulta päätyy Suom.. siis Kekkoslovakian kauniisiin järvimaisemiin.  Ensin kuvaillaan tätä kylmän sodan ajan maailmaa ja tilannetta ja sen taustaa, mikä ja miksi on Kekkoslovakia. "Kekkonen antaa Brezukalle kielipusun, mutta ovelana kettuna hänellä on käsi selän takana ja siinä sormet ristissä". Kekkoslovakia on kaikesta huolimatta länsimaa: "Meilläkin on länsiautoja ja meilläkin katsellaan ihaillen taivaan korkeuksissa kikattavaa Marilyn-jumalatarta". Mutta pian mukaan astuu sitten tarinan päähenkilö, Antero. Vuonna 1968 hän syntyy tavalliseen työläisperheeseen jonnekin Etelä-Suomessa. Anteron kotikaupunkia ei missään kerrota, mutta tietyt viitta

Supernaiivi - Erlend Loe

Aivan ensin tulee hieman hämmentynyt olo: siis voiko kirjan kirjoittaa näinkin? Mutta pian tämä hassu pieni kirja vie mukanaan. Kirjan päähenkilö on nuori yliopistossa opiskeleva mies, joka potee jonkinlaista eksistentiaalista kriisiä elämässään, kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. Mutta sitten hän ostaa punaisen pallon, jota pompottelee seinää vasten. Ja pian sen jälkeen hän ostaa hakka-lelun.  (Hakka on sellainen pienten lasten lelu, jossa puupuikkoja hakataan pienellä leluvasaralla reikiin - uutta tietoa ainakin minulle). Hän tutustuu myös Börreen, pieneen leikkikouluikäiseen poikaan. Lisäksi hän löytää tyttöystävän. Kirja on erinomaisen persoonallisesti preesensiin kirjoitettua tajunnan virtaa. Lyhyitä lauseita, kuin lyhyitä tajunnan välähdyksiä. Hieman naiivi tosiaan, mutta älykkäällä tavalla. Ja parhaimmillaanhan elämäkin on naiivia. Kyllä Supernaiivi on hyvä kirja. Kyseessä on norjalaisen  Erlend Loen  ensimmäinen menestyskirja. Suosittelen varauksetta. Kustantaja: Lik