Siirry pääsisältöön

YHTÄ MATKAA - VIRVE SAMMALKORPI

Hanna haluaisi, että Kirsikka leipoisi joskus pullaa tai olisi edes yhden viikonlopun ilman viinaa silloin tällöin. Ylipäänsä Kirsikka voisi joskus olla ihan vaan tavallinen äiti, joka huolehtii lapsestaan ja siivoaa kodin, ajattelee enemmän lapsensa tulevaisuutta kuin omia surkeita miessuhteitaan ja trendikästä ulkomuotoaan - intohimojaan. 

Virve Sammalkorven romaanissa seurataan kahden, tai oikeastaan kolmen naisen elämää: tyttären (Hanna), hänen äitinsä (Kirsikka) ja hänen äitinsä (Eeva). Kirja rytmittyy Hannan ja Kirsikan näkökulmiin, jotka vuorottelevat koko tarinan ajan. Ensimmäiset sivukymmenet tyyli vaatii hieman totuttelua, mutta alkaa sitten rullata miellyttävästi. Tarinan keskiössä ovat naisten miessuhteet; Kirsikalla niitä riittää mutta Hannalla on vasta ensimmäinen alkamassa. Tytär ja äiti ovat kovin erilaisia persoonallisuuksia, ja voi tuntua jopa siltä, että heidän roolinsa ovat menneet väärin päin. Kirsikka on itsekin tytär, ja kun hänen äitinsä - Hannan isoäiti - astuu mukaan kuvioon alkaa moni solmu lopulta aueta.

Kustantaja: Seven


Kirja on vie hyvin mukanaan alun totuttelun jälkeen. Kirjoitustyylissä on omaperäisyyttä, yksityiskohtia ja puhuttelevia kielikuvia. Erityisesti pidin kirjoittajan tavasta ladella kiinnittymätöntä dialogia:
- Voisiko joku katsoa uuniin?
- Kuka kattaisi pöydän?
- Eikö kukaan ole tiskannut?

Joudun myös varoittamaan lukijaa. aivan samanniminen romaani on julkaistu tämän jälkeen. 
Kyseessä on by Yhtä matkaa, jonka on kirjoittanut David Nicholls ja suomentanut Inka Parpola 

-Jaakko

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...

Anni Kytömäki : Mirabilis

Anni Kytömäen Mirabilis  on mielenkiintoinen ja omaperäinen teos, joka käsittelee yksilön kokemusta muuttuvassa ja usein arvaamattomassa maailmassa. Kytömäki on tunnettu lyyrisestä tyylistään ja herkästä kielenkäytöstään, ja Mirabilis ei petä tässä suhteessa. Teos yhdistelee proosaa ja runollista ilmaisua, luoden tekstille unenomaista ja maagista tunnelmaa. Mielestäni teoksen suurin yksittäinen vahvuus on sen kieli. Kirjailija tuottaa erittäin kuvallista ja ilmaisuvoimaista tekstiä, joka houkuttelee lukijan syvemmälle tarinaan. Hänen tapansa kuvata tunteita ja tunnelmia on hienovarainen, ja monet lauseet jäävät mieleen vahvan visuaalisuutensa ja symboliikkansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan ole nopealukuinen, vaan se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä, sillä jokainen sana tuntuu harkitulta. 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuva teos sisältää runsaasti symboliikkaa, joka avautuu eri tavalla riippuen lukijan omista tulkinnoista. Teoksen maailma on täynnä salaperäisiä elementtejä, jotka h...

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan avausteos nyt Arvioissa. Kyseessä on oikeastaan ihan tyylipuhdas dekkari, vieläpä Agatha Christien henkeen (vrt. Neiti Marple). Mutta on se toki paljon muutakin. Varsinaiseen juoneen sen enempää puuttumatta voin todeta ainakin seuraavaa: Tuoreita kielikuvia ja vetovoimaista kieltä. Kiinnostavia ja myös melko uskottavia henkilöhahmoja. Henkilögalleria oli omaan makuuni kuitenkin hieman turhan runsas. Piti pinnistellä, että muisti kuka olikaan Jenni ja Sini, tämä toki helpottui siinä kirjan puolivälin paikkeilla. Kirja oli mukaansatempaava, ja olisin vallan hyvin voinut lukea pidemmänkin version tästä tarinasta, sillä mielestäni tarina oli hieman ohut. Vanhaa kunnon "kuka teki murhan" -dekkaria tästä kuitenkin löytää, eikä lainkaan hassummin toteutettuna. Otava 2017   - Juha Heinänen