Tähän kirjaan oli kerrassaan pakko tarttua, sillä monen muun tavoin, minullakin on hyvässä muistissa 70-80 -lukujen taitteen (eli muinaisuuden) aikainen fiftaribuumi, ja erityisesti fiftarit vs. punkkarit -asetelma. En ollut lukenut Petri Lahden kirjoja aiemmin ja huomasin välittömästi hänen tyylinsä kirjoittaa kronologisesti ja päiväkirjaa muistuttavalla otteella tapahtumien kulusta. Mikä siinä, ihan virkistävä käsittelytapa. Mieleen tuli melko pian taannoin lukemani Lapsuuteni Kekkoslovakia (Kari Harakka), jossa on samankaltainen ote, vaikka kyseessä onkin romaani. Myös aihepiirit ovat paikoitellen samoja, fiftarit-ilmiö kun sattuu osumaan myös Kekkoslovakin sankimpiin vuosiin. Kirja alkaa vuodesta 1977, kun helsinkiläisten hampurilaisravintoloiden tienoilla oli havaittu pyörivän 1950-luvun tyyliin pukeutuneita " James Deaneja " ja vastaavasti tyttöjä värikkäissä kellohameissa. Proge-, hippi- (ja miksei myös punk-) ilmiöiden keskellä tämän on täytynyt olla va...