Katja Ketun Rose on poissa (2022) on vahva kuvaus juurettomuudesta ja historian murtumista. Kettu siirtää kerrontansa Amerikan preerioille, missä metsäsuomalainen melankolia ja ojibway-perintö kietoutuvat toisiinsa. Kadonneen äidin etsintätarina on samalla myös syväsukellus ylisukupolvisiin traumoihin ja kahden sorretun kulttuurin kohtaamiseen. Teoksen keskiössä on Lempi, joka etsiessään äitiään Rosea joutuu kohtaamaan oman sirpaleisen identiteettinsä. Kysymys siitä, kuka saa kertoa kenenkin tarinan, on läsnä, kun Kettu rakentaa siltaa suomalaisten siirtolaisten ja alkuperäiskansojen jaetun trauman välille. Romaanin rakenne korostaa, ettei menneisyys ole koskaan ohi; se elää meissä tarinoina ja hiljaisuuksina. Käsittelemällä reservaattikoulujen julmuuksia Kettu tuo historian lähelle. Lopulta kyse on sovituksesta: voiko ihminen tulla kokonaiseksi ilman juuriaan ja kantaako rakkaus silloinkin, kun yhteys on fyysisesti poikki? Kirja on vaikeatajuinen ja raskas, mutta myös syvä...