Siirry pääsisältöön

Matriarkka - Jari Tervo

Monisatasivuinen järkäle täynnä tervomaista verbaalista kieputusta, romaani romaanin sisällä, mielikuvitusellisia henkilöhahmoja, raastavaa ja traagista henkilöhistoriaa sekoittuneena koomiseen ja kömpelöön ihmiselon vaivaisuuteen - sellainen on Matriarkka, vaellusromaani, joka seuraa pienen inkeriläisen kylän ihmisten kohtaloja viime vuosisadan alkupuolelta aina nykypäiviin saakka.

Romaanin lukeminen on aika urakka. Mutta kirjan puolivälin kohdalla se alkaa muuttua ihan miellyttäväksi sellaiseksi, Sitä ennen Irina Leivon käsikirjoituksen parissa hurahtaa pari sataa sivua niin, että lukija ei vielä tajua, ettei tarina ole oikeastaan edes alkanut.

Seksillä ja pornolla mässäily on Tervon tavaramerkki. Se on hyvä tietää ennen luku-urakan aloittamista, herkemmät lukijat kun saattavat punastella itsekseen kun kirjailija laittaa rivousvaihteensa päälle limaa syöksevine käärmeenpäineen ynnämuineen. (Tosin kukapa muu kuin Tervo olisi oikea henkilö pohdiskelemaan pakolaisten vastaanottokeskusten riittävän yksityisyyden kysymystä masturbointitarpeen koittaessa.) 

Mitäpä tästä nyt sanoisi. Kirja on mielestäni hieman ylikehuttu. Mutta moniulotteinen, puhutteleva ja hyvin  kirjoitettu se kyllä on. Sitä ei voi kieltää. Kuka vain haluaa ottaa haasteen vastaan, niin hänelle voi suositella Matriarkkaa.

Otava 2016

- Juha Heinänen


Muualla sanottua:

Matriarkka on laaja romaani inkeriläisten karusta kohtalosta Neuvostoliitossa ja heidän jälkeläisistään tämän päivän Suomessa.

Simpukan kylän kolhoosista väki pakkosiirtyy 1930-luvun puhdistuksissa Siperiaan, toisen maailmansodan aikana Suomeen ja sodan jälkeen takaisin Neuvostoliittoon. Elämä totalitarismin ikeessä koostuu kiimasta, tekstin rekvisiitasta ja runollisista tiivistyksistä, nälästä ja eritteistä.

Rakenteeltaan erittäin sekava tarina kurmottaa oikeutetusti paitsi Neuvostoliittoa myös nyky-Venäjää ja sen tunnistettavaa julkitrollia, ”kohutohtoria”. Jälkiviisas Suomen syyllistäminen inkeriläisten osasta roikkuu romaanissa jeesusteipin varassa.

Kiinnostavaa Matriarkan paasaus ei ole eikä tolkuton rivouskaan. Kyrpää riittää, eroottinen sensibiliteetti puuttuu tyystin.

Veijo Mereltä opittu vikkeläliikkeinen havaintoproosa täytti Tervon kirjallisen temppupenaalin jo esikoisromaanissa Pohjan hovi (1992). Krooninen nokkeluus sopi levottoman juoppouden kuvaamiseen. Inkeriläisten tragediaan ylivirittynyt tyyli tuo turhaan farssimaisen sävyn.

Matriarkan karkeasti kuvatuista henkilöistä ei oikein millään kasva kokonaisia, koskettavia. Kun vielä romaanin huomattavan monipuolinen – ja itsetarkoituksellisen erikoinen – sanasto on omiaan vieraannuttamaan lukijaa fiktion maailmasta, aletaan päästä suuren äärelle.

Matriarkka onkin ainutlaatuinen suomalainen elämys. Kuin katsoisi Jouko Turkan ohjaaman Seitsemän veljestä -televisiosarjan krapulaisena muurahaispesässä istuen. Mikäs siinä.

Suomalaiset ovat masokistinen kansa, ja sen takia meidän on muita helpompaa ottaa vastaan väkisin väännettyjä taidetimantteja.

Pekka Jäntti / Savon Sanomat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi elämäs

Kreisland - Rosa Liksom

Komä olin tämä kirjhan lukenuh, ni mul oli ihan pöljähtäny olo ja miethin et mitäs nyh?. 360 sivua meän kieltä ja lapin murretta Impi Agafiinan, Juho Gabrielin ja muiden hieman äkkiväärien hahmojen suusta putosi kyllä alkukangertelujen jälkeen yllättävän helposti ja alkoi tuntua varsin kotoisalta. Itse kirjaa voisi yhdellä sanalla kuvailla: kreisi! Niinkuin nimikin antaa ymmärtää.  Mitä tässä kirjassa sitten oikein tapahtuu? Se on ns. moniääninen romaani Suomen kohtalokkaista vuosikymmenistä (1920 - 1950) ja vaihtoehtoisesta historiasta. Samalla se on myös rakkaustarina, tai ainakin tarina, kahden ihmisen kohtaamisesta; toinen on suuna päänä ympäri maailmaa kohkaava tapaus ja toinen miettii vuosikymmenet lähinnä, että mitkä kintaat käteensä laittaisi. Siinä sopassa on mukana niin suon keskeltä löydetty Impi Agafiina, piruna syntynyt Juho Gabriel, laivanvarustaja Wallenius ja hänen frouvansa - Impin ottovanhemmat - kuin monta muutakin mehukasta hahmoa. Tarina etenee Pohjolan korpimetsis

JUMALA 2.0 - JAAKKO UTTER

Suomalaisen fiktiivisen kirjallisuuden historiassa on harvoin kertojana ja tapahtumien keskiössä Jumala, tuo hahmo josta kaikkialla maailmassa tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta.  Jaakko Utterin kirjassa Jumala elää tätä päivää ja yötä, ”synnyttäjänsä” ja muutaman luomansa kaverin kanssa. Hänet on herättänyt henkiin hengenmies ja Jumalan uuteen tulemiseen uskova Isä Mikro. Ideana on  saada taivas maan päälle. Kuulostaa tutulta, jokainen olemassa oleva uskonto ja lahko on kertonut pyrkivänsä tuohon. Ja tuosta lupauksesta ja valheesta on alkanut ihmiskunnan alamäki. ​Tästä lupauksesta alkaa myös kirjan tarina. Jumala on läppärin ruudulla elävät silmät ja ääni. Myöhemmin saadaan lisäosia.  ​Tarina Jumalan uudelleen tulemisesta tässä ajassa on hauska, railakas ja yllättäen jopa uskottava. Tämän ajan todellisuus on juuri näin naurettava, pelottava ja uskottava.   Yleensä pelastuksen kohteina ovat ihmisen itsekkyyden ja omaan napaan tuijottelun aikaan saamat hetkellinen, noin 12 sekun