Siirry pääsisältöön

Arosusi - Hermann Hesse

Kyseessä yksi 1900-luvun suurista klassikoista, ja joku saattaa ihmetellä, miksi tämä teos on edes päätynyt arvioihin. (Sama pätenee varmaan myös Alastaron salissa, Janne Kuutioon ja eräisiin muihin teoksiin). Vastaus on, että vaikka kirja on tunnettu klassikko, ei sitä silti kaikki ole lukeneet. En minäkään ollut, ja teos oli tuttu ainoastaan Steppenwolfin musiikista (bändi otti nimensä juuri tästä kirjasta).

No, asiaan. Arosusi alkaa vuokranantajan (tai tarkalleen ottaen hänen poikansa)  kuvauksella kirjan päähenkilön eriskummallisista tavoista ja eristäytyvästä luonteesta. Tämän jälkeen tapahtumakenttä siirtyy päähenkilön, Harryn, sisäiseen maailmaan, jossa pysyykin loppuun saakka. Harry elää sisäistä kriisiä ja muistuttaa alinomaan olevansa "arosusi", yksinäinen villieläin, joka vain vaivoin saa peitettyä eläimellisen puolensa ohuen sivistyksen kerroksen alle. Hän rakastaa Mozartia ja Goethea, mutta sietää myös jazzia. 

Juuri tuo jazz edustaa hänelle outoa, villiä voimaa, seksuaalisuutta, kiellettyä mutta houkuttelevaa maailman ulottuvuutta, joka häntä kiehtoo, mutta johon hän ei ole uskaltanut koskaan astua.  Kunnes eräänä iltana kaikki muuttuu hänen nähdessään kävelyretkellään vanhassa muurissa oudon kyltin.

Tämä vuonna 1927 julkaistu teos on hämmästyttävän moderni sekä sisällöltään, kieliasultaan että rakenteeltaan. Se peilaa aikasempien vuosikymmenten valtavaa teknologista kehitystä (kyllä, 1920 luvun maailma oli jo hyvin nykyisen kaltainen), ja tuo esiin myös paljon aikansa suuria tabuja, kuten homoseksuaalisuuden ja seksuaalisuuden yleensäkin. Kirjan päähenkilö on myös ankara pasifisti, joka tosin itsekin ymmärtää puutteet pasifistisessa logiikassaan.

Tapa, jolla Harryn sisäinen maailma, hänen tunteidensa sekamelska ja koko eletty elämä tuodaan lukijalle saa lukijan helposti aprikoimaan, että aika paljon tässä kirjassa täytyy olla myös Hessen omaa elämää, ajatuksia ja kokemuksia. Näin varmasti lienee asian laita. Kirjailijan vahvuus tulee mielestäni esille erityisen hyvin viimeisten lukujen aikana, jossa Harry tempaistaan mukaan mielettömiin ja surrealistisiin teatterileikkeihin, joissa muun muassa metsästetään "suurriistaa" (ammutaan satunnaisia autoja ja ihmisiä).  Oma tulkintani on, että tämän kirjan kautta Hesse myös nauraa itselleen - jalo ja vaikea taito.

WSOY 1952

Kääntänyt Eeva-Liisa Manner


- Juha Heinänen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi elämäs

Kreisland - Rosa Liksom

Komä olin tämä kirjhan lukenuh, ni mul oli ihan pöljähtäny olo ja miethin et mitäs nyh?. 360 sivua meän kieltä ja lapin murretta Impi Agafiinan, Juho Gabrielin ja muiden hieman äkkiväärien hahmojen suusta putosi kyllä alkukangertelujen jälkeen yllättävän helposti ja alkoi tuntua varsin kotoisalta. Itse kirjaa voisi yhdellä sanalla kuvailla: kreisi! Niinkuin nimikin antaa ymmärtää.  Mitä tässä kirjassa sitten oikein tapahtuu? Se on ns. moniääninen romaani Suomen kohtalokkaista vuosikymmenistä (1920 - 1950) ja vaihtoehtoisesta historiasta. Samalla se on myös rakkaustarina, tai ainakin tarina, kahden ihmisen kohtaamisesta; toinen on suuna päänä ympäri maailmaa kohkaava tapaus ja toinen miettii vuosikymmenet lähinnä, että mitkä kintaat käteensä laittaisi. Siinä sopassa on mukana niin suon keskeltä löydetty Impi Agafiina, piruna syntynyt Juho Gabriel, laivanvarustaja Wallenius ja hänen frouvansa - Impin ottovanhemmat - kuin monta muutakin mehukasta hahmoa. Tarina etenee Pohjolan korpimetsis

JUMALA 2.0 - JAAKKO UTTER

Suomalaisen fiktiivisen kirjallisuuden historiassa on harvoin kertojana ja tapahtumien keskiössä Jumala, tuo hahmo josta kaikkialla maailmassa tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta.  Jaakko Utterin kirjassa Jumala elää tätä päivää ja yötä, ”synnyttäjänsä” ja muutaman luomansa kaverin kanssa. Hänet on herättänyt henkiin hengenmies ja Jumalan uuteen tulemiseen uskova Isä Mikro. Ideana on  saada taivas maan päälle. Kuulostaa tutulta, jokainen olemassa oleva uskonto ja lahko on kertonut pyrkivänsä tuohon. Ja tuosta lupauksesta ja valheesta on alkanut ihmiskunnan alamäki. ​Tästä lupauksesta alkaa myös kirjan tarina. Jumala on läppärin ruudulla elävät silmät ja ääni. Myöhemmin saadaan lisäosia.  ​Tarina Jumalan uudelleen tulemisesta tässä ajassa on hauska, railakas ja yllättäen jopa uskottava. Tämän ajan todellisuus on juuri näin naurettava, pelottava ja uskottava.   Yleensä pelastuksen kohteina ovat ihmisen itsekkyyden ja omaan napaan tuijottelun aikaan saamat hetkellinen, noin 12 sekun