No, asiaan. Arosusi alkaa vuokranantajan (tai tarkalleen ottaen hänen poikansa) kuvauksella kirjan päähenkilön eriskummallisista tavoista ja eristäytyvästä luonteesta. Tämän jälkeen tapahtumakenttä siirtyy päähenkilön, Harryn, sisäiseen maailmaan, jossa pysyykin loppuun saakka. Harry elää sisäistä kriisiä ja muistuttaa alinomaan olevansa "arosusi", yksinäinen villieläin, joka vain vaivoin saa peitettyä eläimellisen puolensa ohuen sivistyksen kerroksen alle. Hän rakastaa Mozartia ja Goethea, mutta sietää myös jazzia.
Juuri tuo jazz edustaa hänelle outoa, villiä voimaa, seksuaalisuutta, kiellettyä mutta houkuttelevaa maailman ulottuvuutta, joka häntä kiehtoo, mutta johon hän ei ole uskaltanut koskaan astua. Kunnes eräänä iltana kaikki muuttuu hänen nähdessään kävelyretkellään vanhassa muurissa oudon kyltin.
Tämä vuonna 1927 julkaistu teos on hämmästyttävän moderni sekä sisällöltään, kieliasultaan että rakenteeltaan. Se peilaa aikasempien vuosikymmenten valtavaa teknologista kehitystä (kyllä, 1920 luvun maailma oli jo hyvin nykyisen kaltainen), ja tuo esiin myös paljon aikansa suuria tabuja, kuten homoseksuaalisuuden ja seksuaalisuuden yleensäkin. Kirjan päähenkilö on myös ankara pasifisti, joka tosin itsekin ymmärtää puutteet pasifistisessa logiikassaan.
Tapa, jolla Harryn sisäinen maailma, hänen tunteidensa sekamelska ja koko eletty elämä tuodaan lukijalle saa lukijan helposti aprikoimaan, että aika paljon tässä kirjassa täytyy olla myös Hessen omaa elämää, ajatuksia ja kokemuksia. Näin varmasti lienee asian laita. Kirjailijan vahvuus tulee mielestäni esille erityisen hyvin viimeisten lukujen aikana, jossa Harry tempaistaan mukaan mielettömiin ja surrealistisiin teatterileikkeihin, joissa muun muassa metsästetään "suurriistaa" (ammutaan satunnaisia autoja ja ihmisiä). Oma tulkintani on, että tämän kirjan kautta Hesse myös nauraa itselleen - jalo ja vaikea taito.
WSOY 1952
Kääntänyt Eeva-Liisa Manner
- Juha Heinänen
Kommentit
Lähetä kommentti