Siirry pääsisältöön

Paheiden sirkus - James Goldman

Amerikkalaista saippuaoopperaa parhaimmillaan - tai pahimmillaan - höystettynä pakollisilla sextailukuvioilla. Jos vähän ilkeästi pitäisi Paheiden sirkus kiteyttää yhteen lauseeseen, niin ehkä jotain tuollaista voisin siitä sanoa. Mutta vilkaistaanpa tarkemmin tätä jo vuonna 1989 alunperin julkaistua teosta, jonka on suomentanut Pirkko Biström.

"Fulton on amerikkalaisen pikkukaupungin perikuva. Kirkossa käydään ahkerasti, perhe-elämä kukoistaa, perinteisen arvot ovat kunniassaan. Vuoden kohokohta on monipäiväinen maatalousnäyttely, jonka ohessa on paljon viihdettä. Mukaan änkee myös  kiertelevä tanssiryhmä, joka itse asiassa esittää stripteasea, niin rohkeaa kuin kunkin paikkakunnan lainvalvojat sallivat. Fultonin šeriffi on vanhanaikainen ja uskonnollinen mies, mutta Talkerin kokemuksella ja opastuksella ”tanssitytöt” tietävät varoa vilauttamasta liikaa paljasta pintaa. Tanssiryhmän johtaja Talker, ei halua paljastaa oikeaa nimeään eikä menneisyyttään. Hänen intohimoinen yllätysromanssinsa kunniallisen fultonilaisen rouvan kanssa sekoittaa elämän sotkuiseksi vyyhdeksi. Ongelmitta eivät pääse stripparitytötkään, sillä seudun miesväki riehaantuu hillittömään menoon. Kaupungin säädyllinen julkisivu rakoilee päivä päivältä pahemmin. Jännitys huipentuu strippariryhmän viimeisenä iltana. " (Lainaus: Kirjasampo)

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat liukaskielinen toiminnan mies, päähenkilö Talker ("Puhuja"), strippariksi karannut nuori Annie sekä Talkeriin ihastunut Fultonilainen kotirouva. Mukana keitossa ovat toki myös  vaimotja aviomiehet, isoäidit ja lapset, paikalliset pahankuriset teinit ja monta muuta hahmoa. Ihmissuhteiden ja salasuhteiden sekamelskasta syntyy keitos, jonkalaisia on voitu vuosikymmenten ajan katsella vaikka sellaisissa TV-sarjoissa kuin Payton Place, Dallas, Bold and Beautifull ja Dynastia.  Yksi punainen lanka tässä kirjassa kuitenkin on ja sen on seksi ja porno. Koko tapahtumakenttä pyörii "eksoottisten" tanssijoiden ympärillä, yleistä kiimaa tuntuu olevan ilmassa muutenkin, ja sekstailu ja pornografiset mielikuvat ovat koko ajan läsnä. Koska tässä kirjassa ei ole juurikaan väkivaltaa, mikä on sinänsä ihan positiivista, niin tulee hieman mieleen että puuttuva pyssyjen paukuttelu on sitten täytynyt korvata ylitsetihkuvalla erotiikalla? 

Hieman valju vaikutelma jäi tästä kirjasta, jota aika ei ole kohdellut silkkihansikkoin. Ehkä hieman vanhahtava seksin ja "metsästämisen" ympärille keheytyvä tapahtumakenttä oli jotain vapaamielistä ja rohkeaa kirjan julkaisuaikoihin, nyt se vaikuttaa ummehtuneelta ja vanhanaikaiselta.

Kaikesta huolimatta sujuvaa luettavaa, monin paikoin kirjailijan kyvytkin pääsivät oikeuksiinsa, tarina oli eheä ja hyvin rakennettu. Ihan hyvää sadepäivien lukemista kesämökille, mutta ei valitettavasti mitään sen enempää eikä tämä ole kirja, joka jää mieleen.

WSOY 1990

- Juha Heinänen


Muutama englanninkielinen lukija-arvio

¨I must "confess" that I liked this. Even though the novel was like a telenovela in writing. Full of clichés and incredible coincidences. The location was a bit like Payton Place and so was the story - I don't refer to the book which I haven't read but the tv-series which run in Finland in 1970s (about). Somewhat more sex and blowjobs in this one compared to those days.

My rating is two and a half stars really. What happens to relationships in a small Midwestern town at fair time when a carnival sideshow of exotic dancers show up. A really entertaining read, but the reason I didn't give it three stars is that I felt the ending was a little lacking.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...

Anni Kytömäki : Mirabilis

Anni Kytömäen Mirabilis  on mielenkiintoinen ja omaperäinen teos, joka käsittelee yksilön kokemusta muuttuvassa ja usein arvaamattomassa maailmassa. Kytömäki on tunnettu lyyrisestä tyylistään ja herkästä kielenkäytöstään, ja Mirabilis ei petä tässä suhteessa. Teos yhdistelee proosaa ja runollista ilmaisua, luoden tekstille unenomaista ja maagista tunnelmaa. Mielestäni teoksen suurin yksittäinen vahvuus on sen kieli. Kirjailija tuottaa erittäin kuvallista ja ilmaisuvoimaista tekstiä, joka houkuttelee lukijan syvemmälle tarinaan. Hänen tapansa kuvata tunteita ja tunnelmia on hienovarainen, ja monet lauseet jäävät mieleen vahvan visuaalisuutensa ja symboliikkansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan ole nopealukuinen, vaan se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä, sillä jokainen sana tuntuu harkitulta. 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuva teos sisältää runsaasti symboliikkaa, joka avautuu eri tavalla riippuen lukijan omista tulkinnoista. Teoksen maailma on täynnä salaperäisiä elementtejä, jotka h...

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan avausteos nyt Arvioissa. Kyseessä on oikeastaan ihan tyylipuhdas dekkari, vieläpä Agatha Christien henkeen (vrt. Neiti Marple). Mutta on se toki paljon muutakin. Varsinaiseen juoneen sen enempää puuttumatta voin todeta ainakin seuraavaa: Tuoreita kielikuvia ja vetovoimaista kieltä. Kiinnostavia ja myös melko uskottavia henkilöhahmoja. Henkilögalleria oli omaan makuuni kuitenkin hieman turhan runsas. Piti pinnistellä, että muisti kuka olikaan Jenni ja Sini, tämä toki helpottui siinä kirjan puolivälin paikkeilla. Kirja oli mukaansatempaava, ja olisin vallan hyvin voinut lukea pidemmänkin version tästä tarinasta, sillä mielestäni tarina oli hieman ohut. Vanhaa kunnon "kuka teki murhan" -dekkaria tästä kuitenkin löytää, eikä lainkaan hassummin toteutettuna. Otava 2017   - Juha Heinänen