Siirry pääsisältöön

Pentti A.O. Haikonen: Tietoisuus, tekoäly ja robotit

Kirjoittaja on päättänyt tarttua kiinni lähes tabuna pidettyyn aiheeseen, tietoisuuden mysteeriin, ja melko itsevarmasti esittää myös oman näkemyksensä siitä, miten tietoisia, oikeasti älykkäitä koneita voitaisiin rakentaa.

Dennetin teokset, karteesiolainen teatteri, himomaterialismi (henkisyyttä ei ole), panteismi (olemassaolo on henkeä) - kaikki ne joutavat romukoppaan. Esimerkiksi karteesiolaisen dualismin perusongelma on, että miten henkinen ja fyysinen voivat vuorovaikuttaa toistensa kanssa, kun ilmeisesti se aivojen käpyrauhanen ei kuitenkaan ole sielun majapaikka (onkohan kenellekään tullut mieleen, että ehkä sielu on tuntemattomassa ulottuuvuudessa, eikä niiden vuorovaikutusta voi sen takia havaita - aivan kuin neliulottteinenkin kappale vain jostain "plopsahtaa" tähän meidän maailmaamme ilman mitään yhdistävää kiinnekohtaa?).

Kirjan perusajatus on, että nykyinen tietotekniikka - ns. tekoäly mukaanlukien - operoi symboleilla, eikä näin ollen voi koskaan olla tietoinen mielen sisällöistä, joihin pelkillä esittävillä symboleilla ei voi päästä kiinni. Mikä ratkaisuksi? Koneen pitää tietysti operoida suoraan merkityksillä, mielen sisällöillä, eli kvalioilla, koneen pitää saada tila "koen punaisen värin näkemisen", jolla se sitten voi operoida aidosti. Tai "tunnen olevani surullinen", "tunnen olevani kiitollinen". Tämä kuulostaa toki järkevältä. Ongelma on vain se että nämä kvaliat, kokemuksen-kokemukset ovat yksi suurimmista mysteereistä mitä tiedetään olevan. Se että toteaa koneen pystyvän operoimaan sisällöillä symbolien sijaan on pelkkä lause, josta ei löydy avainta mysteerien lukon avaamiseen. Voiko koneen saada kokemaan "minuutta"? Toki yritystä on ollut, ja osittain se on kiehtovaakin: kirjoittaja on rakentanut pienen robotin, jossa on alkeellisia tietoisuuden rakennuspalikoita. Toinen kysymys on, että vaikka tietoinen kone pystyttäisiin rakentamaan, miten voisimme tietää, että se on aidosti tietoinen, eikä pelkkä simulaatio?

Kaikki mitä tietoisuudesta on kirjoitettu viimeisten tuhansien vuosien aikana on roskaa - niin myös tämä kirja. Mutta huomaan nyt takertuneeni omassa puuskassani kirjan sisällön yhteen perushaaraan, mikä ei ole tarkoitus. Aihe on kuitenkin niin raflaava, että tähän ansaan helposti lankeaa. Mutta tarkoitus on tietysti puhua itse kirjasta. Se on hyvin ja selkeästi kirjoitettu. Huumoria unohtamatta. Jokaisen luvun lopussa pohjustetaan seuraavaa lukua, mikä mielestäni toimii hyvin tämänkaltaisessa hyvinkin abstraktissa aiheessa. Omasta mielestäni kiinnostavin anti löytyy kirjan viimeisistä luvuista, joissa pohditaan mielenkiintoisia asioita aina seksiroboteista tulevaisuuden singulariteettiin ja sen jälkeiseen maailmaan.

 

 Art House 2018


- Jouko Salminen



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi elämäs
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kreisland - Rosa Liksom

Komä olin tämä kirjhan lukenuh, ni mul oli ihan pöljähtäny olo ja miethin et mitäs nyh?. 360 sivua meän kieltä ja lapin murretta Impi Agafiinan, Juho Gabrielin ja muiden hieman äkkiväärien hahmojen suusta putosi kyllä alkukangertelujen jälkeen yllättävän helposti ja alkoi tuntua varsin kotoisalta. Itse kirjaa voisi yhdellä sanalla kuvailla: kreisi! Niinkuin nimikin antaa ymmärtää.  Mitä tässä kirjassa sitten oikein tapahtuu? Se on ns. moniääninen romaani Suomen kohtalokkaista vuosikymmenistä (1920 - 1950) ja vaihtoehtoisesta historiasta. Samalla se on myös rakkaustarina, tai ainakin tarina, kahden ihmisen kohtaamisesta; toinen on suuna päänä ympäri maailmaa kohkaava tapaus ja toinen miettii vuosikymmenet lähinnä, että mitkä kintaat käteensä laittaisi. Siinä sopassa on mukana niin suon keskeltä löydetty Impi Agafiina, piruna syntynyt Juho Gabriel, laivanvarustaja Wallenius ja hänen frouvansa - Impin ottovanhemmat - kuin monta muutakin mehukasta hahmoa. Tarina etenee Pohjolan korpimetsis
Lähetä kommentti
Lue lisää

JUMALA 2.0 - JAAKKO UTTER

Suomalaisen fiktiivisen kirjallisuuden historiassa on harvoin kertojana ja tapahtumien keskiössä Jumala, tuo hahmo josta kaikkialla maailmassa tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta.  Jaakko Utterin kirjassa Jumala elää tätä päivää ja yötä, ”synnyttäjänsä” ja muutaman luomansa kaverin kanssa. Hänet on herättänyt henkiin hengenmies ja Jumalan uuteen tulemiseen uskova Isä Mikro. Ideana on  saada taivas maan päälle. Kuulostaa tutulta, jokainen olemassa oleva uskonto ja lahko on kertonut pyrkivänsä tuohon. Ja tuosta lupauksesta ja valheesta on alkanut ihmiskunnan alamäki. ​Tästä lupauksesta alkaa myös kirjan tarina. Jumala on läppärin ruudulla elävät silmät ja ääni. Myöhemmin saadaan lisäosia.  ​Tarina Jumalan uudelleen tulemisesta tässä ajassa on hauska, railakas ja yllättäen jopa uskottava. Tämän ajan todellisuus on juuri näin naurettava, pelottava ja uskottava.   Yleensä pelastuksen kohteina ovat ihmisen itsekkyyden ja omaan napaan tuijottelun aikaan saamat hetkellinen, noin 12 sekun
Lähetä kommentti
Lue lisää