Siirry pääsisältöön

Pentti A.O. Haikonen: Tietoisuus, tekoäly ja robotit

Kirjoittaja on päättänyt tarttua kiinni lähes tabuna pidettyyn aiheeseen, tietoisuuden mysteeriin, ja melko itsevarmasti esittää myös oman näkemyksensä siitä, miten tietoisia, oikeasti älykkäitä koneita voitaisiin rakentaa.

Dennetin teokset, karteesiolainen teatteri, himomaterialismi (henkisyyttä ei ole), panteismi (olemassaolo on henkeä) - kaikki ne joutavat romukoppaan. Esimerkiksi karteesiolaisen dualismin perusongelma on, että miten henkinen ja fyysinen voivat vuorovaikuttaa toistensa kanssa, kun ilmeisesti se aivojen käpyrauhanen ei kuitenkaan ole sielun majapaikka.

Kirjan perusajatus on, että nykyinen tietotekniikka - ns. tekoäly mukaanlukien - operoi symboleilla, eikä näin ollen voi koskaan olla tietoinen mielen sisällöistä, joihin pelkillä esittävillä symboleilla ei voi päästä kiinni. Mikä ratkaisuksi? Koneen pitää tietysti operoida suoraan merkityksillä, mielen sisällöillä, eli kvalioilla, koneen pitää saada tila "koen punaisen värin näkemisen", jolla se sitten voi operoida aidosti. Tai "tunnen olevani surullinen", "tunnen olevani kiitollinen". Tämä kuulostaa toki järkevältä. Ongelma on vain se että nämä kvaliat, kokemuksen-kokemukset ovat yksi suurimmista mysteereistä mitä tiedetään olevan. Se että toteaa koneen pystyvän operoimaan sisällöillä symbolien sijaan on pelkkä lause, josta ei löydy avainta mysteerien lukon avaamiseen. Voiko koneen saada kokemaan "minuutta"? Toki yritystä on ollut, ja osittain se on kiehtovaakin: kirjoittaja on rakentanut pienen robotin, jossa on alkeellisia tietoisuuden rakennuspalikoita. Toinen kysymys on, että vaikka tietoinen kone pystyttäisiin rakentamaan, miten voisimme tietää, että se on aidosti tietoinen, eikä pelkkä simulaatio?

Kaikki mitä tietoisuudesta on kirjoitettu viimeisten tuhansien vuosien aikana on roskaa - niin myös tämä kirja. Mutta huomaan nyt takertuneeni omassa puuskassani kirjan sisällön yhteen perushaaraan, mikä ei ole tarkoitus. Aihe on kuitenkin niin raflaava, että tähän ansaan helposti lankeaa. Mutta tarkoitus on tietysti puhua itse kirjasta. Se on hyvin ja selkeästi kirjoitettu. Huumoria unohtamatta. Jokaisen luvun lopussa pohjustetaan seuraavaa lukua, mikä mielestäni toimii hyvin tämänkaltaisessa hyvinkin abstraktissa aiheessa. Omasta mielestäni kiinnostavin anti löytyy kirjan viimeisistä luvuista, joissa pohditaan mielenkiintoisia asioita aina seksiroboteista tulevaisuuden singulariteettiin ja sen jälkeiseen maailmaan.

 

 Art House 2018


- Jouni



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Markku Salo : Rajapinta

Markku Salo on tuttu nimi tietokirjallisuuden puolelta, ja nyt päätin tutustua hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen teokseensa nimeltään "Rajapinta". Kyseessä on yhdeksän novellin kokoelma.  Jo ensimmäinen novelli  "Säpsähdys" antaa viitteitä, että tällä kertaa ei ole ehkä aivan tavanomaisinta tekstiä tulossa. Rajapinta on yllättävä, lämmin ja ajoittain kylmäävä novellikokoelma. Tarinat liikkuvat monenlaisissa maisemissa: unestaan heräävä Mozart kohtaa musiikin demonisen kierteen, kun taas nykyajan koodari Pecca purkaa omaa elämäänsä bugien, deadlinejen ja burnoutin keskellä. Novellissa "Sikin sokin, hujan hajan" omien ajatustensa - ja tavaroidensa - kanssa elävä Kaarina on minimalistinen ja koskettava ihmiskuvaus. Enkä ainakaan minä tiedä yhtään toista novellia, jossa pääosassa seikkailisivat kaksiulotteiset välkkyvät sähköoliot. Koko kirjan taustalla kulkee filosofinen pohjavire, joka on kirjan punainen lanka - kenties juuri se Rajapinta.. Oma oivallukse...

Anja Erämaja : Imuri

  Anja Erämajan esikoisromaani "Imuri" (2019) on tiivis ja omaperäinen kuvaus nykyajan naisen arjesta, jossa yhdistyvät kevytyrittäjyys, perhe-elämän haasteet ja henkilökohtaiset paineet. Teos seuraa kolmen päivän ajan Kristiinaa, joka tasapainoilee työn, perheen ja omien tarpeidensa välillä.  Erämajan tausta runoilijana heijastuu teoksen kieleen: kieli on tiivistä, runollista ja monimerkityksellistä. Lyhyet luvut ja ytimekkäät lauseet antavat tekstille rytmiä, joka muistuttaa runoutta. Assosiaatiot ja ajatuksenvirta vievät kerrontaa eteenpäin.  Teoksen rakenne on napakka: arkisten esineiden mukaan nimetyt luvut ja dialogit siskosten välillä äidin kuoleman jälkeen luovat kokonaisuuden, jossa arki ja elämän suuret muutokset sekoittuvat luontevasti. Tämä korostaa elämän monimuotoisuutta ja arvaamattomuutta. "Imuri" on sekä hauska että koskettava teos, joka tarjoaa vertaistukea monelle samassa tilanteessa olevalle. Se on onnistunut siirtymä runoudesta proosaan ja o...

Sylvain Neuvel : Uinuvat jättiläiset

 "Uinuvat jättiläiset" on kanadalaisen kirjailijan Sylvain Neuvel in kirjoittama science fiction -romaani, joka on Themis-kansiot-sarjan ensimmäinen osa. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 2016, ja se on käännetty suomeksi vuonna 2017 Tarina alkaa, kun 11-vuotias Rose löytää valtavan metallisen, valoa hohtavan käden maahan kaivetusta montusta. 17 vuotta myöhemmin aikuiseksi kasvanut Rose kokoaa tiimin etsimään lisää metallisia "ruumiinosia" eri puolilta maailmaa. Löydetyistä osista muodostuu jättiläismäinen patsas, jonka alkuperää ja käyttötarkoitusta tiimi pyrkii selvittämään Kirjassa on heti yksi seikka, joka mielestäni onnistuneesti erottaa sen suurimmasta osasta perinteistä kaunokirjallisuutta: koko tarina on toteutettu haastattelupöytäkirjoina, joissa haastattelijan roolissa oleva henkilö edustaa tavallaan kirjan toista päähenkilöä, Rosen ohella. Tämä on vallan nerokas kerrontatapa, johon en ole törmännyt aikaisemmin. Ongelma on vain, että kirjan puoliväli...