Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Mies kuin pantteri

Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä ei ole puhtaasti kaunokirjallinen teos, mikä ainakin hieman yllätti itseni. Sen sijaan kyseessä on dokumentti; vapaamuotoinen selostus Downin syndroomasta ja ihmisistä, joille se on osa elämää.

 Wahlroos on kirjan päähenkilö, jonka elämää seurataan lapsuudesta 1950-luvun lopun Suomessa aikuisikään ja nykypäiviin saakka. Kirja kertoo hänen elämästään monesta näkökulmasta ja paikoin sympaattisestikin, mutta kokonaisote jää hieman etäiseksi.

Kirjan ote on karu ja hieman vanhanaikainen. Kirjailijalla on omakohtainen suhde Down-ihmiseen, vuosikymmenten kokemus ja hän suhtautuu lämpimästi aiheeseen. Kirjallinen ulosanti on kuitenkin kovin vakavaa ja selostavaa. Tällaisia kirjoitettiin 1970-luvulla ja sitä ennen. Inhimillistä otettakin on toki mukana, mutta mielestäni sitä soisi olevan enemmänkin. Kirja ei kuitenkaan ole huono. Se on lukukokemuksenakin ihan mukiinmenevä, ja tosiaan siitä voi myös saada uutta tietoa Downin syndroomasta ja Down-ihmisten elämänkaaresta Suomessa ja muissakin maissa.

Antti Tuuri on tietysti tunnetumpi aivan toisenlaisista romaaneista eikä kirja lukeudu hänen parhaimmistoonsa, mutta saattaa olla avartava lukukokemus sellaiselle, jolle Downin syndrooma on lähes tuntematon asia.

Otava 2022

- Sami Rannikko


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...

Anni Kytömäki : Mirabilis

Anni Kytömäen Mirabilis  on mielenkiintoinen ja omaperäinen teos, joka käsittelee yksilön kokemusta muuttuvassa ja usein arvaamattomassa maailmassa. Kytömäki on tunnettu lyyrisestä tyylistään ja herkästä kielenkäytöstään, ja Mirabilis ei petä tässä suhteessa. Teos yhdistelee proosaa ja runollista ilmaisua, luoden tekstille unenomaista ja maagista tunnelmaa. Mielestäni teoksen suurin yksittäinen vahvuus on sen kieli. Kirjailija tuottaa erittäin kuvallista ja ilmaisuvoimaista tekstiä, joka houkuttelee lukijan syvemmälle tarinaan. Hänen tapansa kuvata tunteita ja tunnelmia on hienovarainen, ja monet lauseet jäävät mieleen vahvan visuaalisuutensa ja symboliikkansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan ole nopealukuinen, vaan se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä, sillä jokainen sana tuntuu harkitulta. 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuva teos sisältää runsaasti symboliikkaa, joka avautuu eri tavalla riippuen lukijan omista tulkinnoista. Teoksen maailma on täynnä salaperäisiä elementtejä, jotka h...

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan avausteos nyt Arvioissa. Kyseessä on oikeastaan ihan tyylipuhdas dekkari, vieläpä Agatha Christien henkeen (vrt. Neiti Marple). Mutta on se toki paljon muutakin. Varsinaiseen juoneen sen enempää puuttumatta voin todeta ainakin seuraavaa: Tuoreita kielikuvia ja vetovoimaista kieltä. Kiinnostavia ja myös melko uskottavia henkilöhahmoja. Henkilögalleria oli omaan makuuni kuitenkin hieman turhan runsas. Piti pinnistellä, että muisti kuka olikaan Jenni ja Sini, tämä toki helpottui siinä kirjan puolivälin paikkeilla. Kirja oli mukaansatempaava, ja olisin vallan hyvin voinut lukea pidemmänkin version tästä tarinasta, sillä mielestäni tarina oli hieman ohut. Vanhaa kunnon "kuka teki murhan" -dekkaria tästä kuitenkin löytää, eikä lainkaan hassummin toteutettuna. Otava 2017   - Juha Heinänen