Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro : Surullinen pianisti

Kirjassa komeilee Nobel-merkki ja paksuutta on ensyklopedian verran (yli 500 sivua). Joillekin japanilaisen (itse asiassa brittiläisen) kirjalijan omintakeinen teos voi olla liikaa, mutta itse otin sen haasteena.

Surullinen pianisti ilmestyi alun perin jo vuonna 1995, mutta vuonna 2017 se saatiin myös suomeksi (suomentaja  Helene Bützow ) Tämä teos on omalaatuinen ja tarkasti hiottu, vaikka monille kirjailijan tunnetuimmat teokset, kuten Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta, säilyvät suosikkeina.

Romaani seuraa päähenkilö Ryderin neljä päivää kestävää, kummallista vaellusta kohti tärkeää esiintymistä. Kaupungilla hän törmää jatkuvasti uusiin ihmisiin, joilla on hänelle odotuksia ja vaatimuksia. Aikataulu on armoton, ja pian käy ilmi, että tehtävien verkosto muuttuu loputtomaksi labyrintiksi, josta on vaikea löytää ulospääsyä.

Aluksi teos vaikuttaa vielä suhteellisen tavanomaiselta. Maailmankuulu pianisti Ryder saapuu tunnistamattomaan keskieurooppalaiseen kaupunkiin, jossa hänen tulisi esiintyä torstai-iltana tärkeässä konsertissa. Ongelmana on vain se, ettei hän muista sopineensa tällaista esiintymistä. Tapahtumien edetessä useat kaupungin asukkaat vaativat hänen huomiotaan, pyytävät palveluksia ja tekevät järjestelyjä hänen kanssaan, ja pian Ryder huomaa, ettei enää hallitse tapahtumien kulkua. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä oudommaksi sen sävyt muuttuvat: aika venyy ja puristuu, etäisyydet menettävät merkityksensä, ja lopulta lukija tempautuu keskelle kummallisia tapahtumia.

Romaanin viehätys piilee sen tavassa kertoa tarinaa sinnikkäästi ja viipyilevästi. Tämä hidas ja perusteellinen tyyli teki minuun vaikutuksen – tosin joku saattaisi kutsua sitä myös junnaavaksi. Nautiskelevan lukutavan ystävälle se kuitenkin sopii erinomaisesti.

Kerronnassa on surrealistusuutta ja unenomaisuutta: aika ja paikat sekoittuvat, tapahtumat asettuvat toistensa lomaan kuin kerrokset. Matkat voivat kestää hetken tai tuntua loputtomilta. Maaseudun kartanosta pääseekin yhtäkkiä hotellin käytävälle keskelle kaupunkia, ja satunnaiset ihmiset paljastuvat yllättäen tutuiksi menneisyydestä. Absurdien, kiusallisten ja painostavien tilanteiden virta on loputon. Mukana on jopa klassinen "juhlissa pelkkä kylpytakki päällä" -painajaishetki sekä unille tyypillinen tunne siitä, ettei tärkeällä hetkellä saa sanaakaan suustaan.

Lisäksi kirjassa on usean sivun mittaisia monologeja, jotka olivat itselleni kaikkein raskain osuus. Ne hidastivat lukukokemusta ja tuntuivat välillä vaivalloisilta, vaikka ne toisaalta syvensivät kirjan unenomaista tunnelmaa.

Kirja on ehdottomasti tärppi sellaiselle, joka hakee hitusen verran haastetta ja jotain hieman poikkeuksellista, mutta ei kuitenkaan liian "raskasta ja taiteellista". Yksi paras lukemani kirja pitkään aikaan!

 Tammi 2017

Suomentanut Helene Bützow 

 

- Juha Heinänen

 

 

 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...

JUMALA 2.0 - JAAKKO UTTER

Suomalaisen fiktiivisen kirjallisuuden historiassa on harvoin kertojana ja tapahtumien keskiössä Jumala, tuo hahmo josta kaikkialla maailmassa tiedetään enemmän kuin kenestäkään muusta.  Jaakko Utterin kirjassa Jumala elää tätä päivää ja yötä, ”synnyttäjänsä” ja muutaman luomansa kaverin kanssa. Hänet on herättänyt henkiin hengenmies ja Jumalan uuteen tulemiseen uskova Isä Mikro. Ideana on  saada taivas maan päälle. Kuulostaa tutulta, jokainen olemassa oleva uskonto ja lahko on kertonut pyrkivänsä tuohon. Ja tuosta lupauksesta ja valheesta on alkanut ihmiskunnan alamäki. ​Tästä lupauksesta alkaa myös kirjan tarina. Jumala on läppärin ruudulla elävät silmät ja ääni. Myöhemmin saadaan lisäosia.  ​Tarina Jumalan uudelleen tulemisesta tässä ajassa on hauska, railakas ja yllättäen jopa uskottava. Tämän ajan todellisuus on juuri näin naurettava, pelottava ja uskottava.   Yleensä pelastuksen kohteina ovat ihmisen itsekkyyden ja omaan napaan tuijottelun aikaan saamat he...

Kreisland - Rosa Liksom

Komä olin tämä kirjhan lukenuh, ni mul oli ihan pöljähtäny olo ja miethin et mitäs nyh?. 360 sivua meän kieltä ja lapin murretta Impi Agafiinan, Juho Gabrielin ja muiden hieman äkkiväärien hahmojen suusta putosi kyllä alkukangertelujen jälkeen yllättävän helposti ja alkoi tuntua varsin kotoisalta. Itse kirjaa voisi yhdellä sanalla kuvailla: kreisi! Niinkuin nimikin antaa ymmärtää.  Mitä tässä kirjassa sitten oikein tapahtuu? Se on ns. moniääninen romaani Suomen kohtalokkaista vuosikymmenistä (1920 - 1950) ja vaihtoehtoisesta historiasta. Samalla se on myös rakkaustarina, tai ainakin tarina, kahden ihmisen kohtaamisesta; toinen on suuna päänä ympäri maailmaa kohkaava tapaus ja toinen miettii vuosikymmenet lähinnä, että mitkä kintaat käteensä laittaisi. Siinä sopassa on mukana niin suon keskeltä löydetty Impi Agafiina, piruna syntynyt Juho Gabriel, laivanvarustaja Wallenius ja hänen frouvansa - Impin ottovanhemmat - kuin monta muutakin mehukasta hahmoa. Tarina etenee Pohjolan korpime...