Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro : Surullinen pianisti

Kirjassa komeilee Nobel-merkki ja paksuutta on ensyklopedian verran (yli 500 sivua). Joillekin japanilaisen (itse asiassa brittiläisen) kirjalijan omintakeinen teos voi olla liikaa, mutta itse otin sen haasteena.

Surullinen pianisti ilmestyi alun perin jo vuonna 1995, mutta vuonna 2017 se saatiin myös suomeksi (suomentaja  Helene Bützow ) Tämä teos on omalaatuinen ja tarkasti hiottu, vaikka monille kirjailijan tunnetuimmat teokset, kuten Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta, säilyvät suosikkeina.

Romaani seuraa päähenkilö Ryderin neljä päivää kestävää, kummallista vaellusta kohti tärkeää esiintymistä. Kaupungilla hän törmää jatkuvasti uusiin ihmisiin, joilla on hänelle odotuksia ja vaatimuksia. Aikataulu on armoton, ja pian käy ilmi, että tehtävien verkosto muuttuu loputtomaksi labyrintiksi, josta on vaikea löytää ulospääsyä.

Aluksi teos vaikuttaa vielä suhteellisen tavanomaiselta. Maailmankuulu pianisti Ryder saapuu tunnistamattomaan keskieurooppalaiseen kaupunkiin, jossa hänen tulisi esiintyä torstai-iltana tärkeässä konsertissa. Ongelmana on vain se, ettei hän muista sopineensa tällaista esiintymistä. Tapahtumien edetessä useat kaupungin asukkaat vaativat hänen huomiotaan, pyytävät palveluksia ja tekevät järjestelyjä hänen kanssaan, ja pian Ryder huomaa, ettei enää hallitse tapahtumien kulkua. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä oudommaksi sen sävyt muuttuvat: aika venyy ja puristuu, etäisyydet menettävät merkityksensä, ja lopulta lukija tempautuu keskelle kummallisia tapahtumia.

Romaanin viehätys piilee sen tavassa kertoa tarinaa sinnikkäästi ja viipyilevästi. Tämä hidas ja perusteellinen tyyli teki minuun vaikutuksen – tosin joku saattaisi kutsua sitä myös junnaavaksi. Nautiskelevan lukutavan ystävälle se kuitenkin sopii erinomaisesti.

Kerronnassa on surrealistusuutta ja unenomaisuutta: aika ja paikat sekoittuvat, tapahtumat asettuvat toistensa lomaan kuin kerrokset. Matkat voivat kestää hetken tai tuntua loputtomilta. Maaseudun kartanosta pääseekin yhtäkkiä hotellin käytävälle keskelle kaupunkia, ja satunnaiset ihmiset paljastuvat yllättäen tutuiksi menneisyydestä. Absurdien, kiusallisten ja painostavien tilanteiden virta on loputon. Mukana on jopa klassinen "juhlissa pelkkä kylpytakki päällä" -painajaishetki sekä unille tyypillinen tunne siitä, ettei tärkeällä hetkellä saa sanaakaan suustaan.

Lisäksi kirjassa on usean sivun mittaisia monologeja, jotka olivat itselleni kaikkein raskain osuus. Ne hidastivat lukukokemusta ja tuntuivat välillä vaivalloisilta, vaikka ne toisaalta syvensivät kirjan unenomaista tunnelmaa.

Kirja on ehdottomasti tärppi sellaiselle, joka hakee hitusen verran haastetta ja jotain hieman poikkeuksellista, mutta ei kuitenkaan liian "raskasta ja taiteellista". Yksi paras lukemani kirja pitkään aikaan!

 Tammi 2017

Suomentanut Helene Bützow 

 

- Juha Heinänen

 

 

 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...

Anni Kytömäki : Mirabilis

Anni Kytömäen Mirabilis  on mielenkiintoinen ja omaperäinen teos, joka käsittelee yksilön kokemusta muuttuvassa ja usein arvaamattomassa maailmassa. Kytömäki on tunnettu lyyrisestä tyylistään ja herkästä kielenkäytöstään, ja Mirabilis ei petä tässä suhteessa. Teos yhdistelee proosaa ja runollista ilmaisua, luoden tekstille unenomaista ja maagista tunnelmaa. Mielestäni teoksen suurin yksittäinen vahvuus on sen kieli. Kirjailija tuottaa erittäin kuvallista ja ilmaisuvoimaista tekstiä, joka houkuttelee lukijan syvemmälle tarinaan. Hänen tapansa kuvata tunteita ja tunnelmia on hienovarainen, ja monet lauseet jäävät mieleen vahvan visuaalisuutensa ja symboliikkansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan ole nopealukuinen, vaan se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä, sillä jokainen sana tuntuu harkitulta. 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuva teos sisältää runsaasti symboliikkaa, joka avautuu eri tavalla riippuen lukijan omista tulkinnoista. Teoksen maailma on täynnä salaperäisiä elementtejä, jotka h...

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan avausteos nyt Arvioissa. Kyseessä on oikeastaan ihan tyylipuhdas dekkari, vieläpä Agatha Christien henkeen (vrt. Neiti Marple). Mutta on se toki paljon muutakin. Varsinaiseen juoneen sen enempää puuttumatta voin todeta ainakin seuraavaa: Tuoreita kielikuvia ja vetovoimaista kieltä. Kiinnostavia ja myös melko uskottavia henkilöhahmoja. Henkilögalleria oli omaan makuuni kuitenkin hieman turhan runsas. Piti pinnistellä, että muisti kuka olikaan Jenni ja Sini, tämä toki helpottui siinä kirjan puolivälin paikkeilla. Kirja oli mukaansatempaava, ja olisin vallan hyvin voinut lukea pidemmänkin version tästä tarinasta, sillä mielestäni tarina oli hieman ohut. Vanhaa kunnon "kuka teki murhan" -dekkaria tästä kuitenkin löytää, eikä lainkaan hassummin toteutettuna. Otava 2017   - Juha Heinänen