Tämä teos ei ole syyttä eräs merkittävimmistä amerikkalaisista 80-luvun romaaneista. Ensi alkuun saattaa ajatus vuonna 1985 julkaistusta kirjasta - siis ajalta ennen internettiä, somea tai edes matkapuhelimia - tuntua vieraalta. Kirjan täytyy olla pahasti ajan syömä. Kieltämättä kirja keskittyykin paljon 80-luvun keskeisimmän median eli television ympärille.
Valkoinen Kohina on kuitenkin ajaton teos, jonka sisältö ei määrity ympäröivän maailman ja teknisten puitteiden kautta. Tämä minämuotoon kirjoitettu romaani ei ole arvatenkaan myöskään niin kevyttä luettavaaa, sillä toisin kuin vaikkapa dekkarit, joissa tärkeintä on juoni, on Don De Lillon tekstissä taas enemmän merkitystä sillä, miten asiat sanotaan. Ainakin itse luen lauseet usein moneenkin kertaan. Ne ovat niin omaperäisiä ja yllättäviä. Ja hauskojakin.
Vaikka jotkut luokittelevat tämän romaanin komediaksi, niin itse en niin tee, vaan pidän sitä pikemminkin psykologisena kasvukertomuksena kuolemanpelon kiusaamasta miehestä, Jackista, ja hänen suhteestaan vaimoonsa ja perheeseensä. Juoni on keitetty kokoon monenlaisista aineksista: on Hitleriä, supermarketteja, myrkkypilviä, aviorikos ja onpa lopussa hieman pyssynkin paukuttelua. Sen enempää emme halua kuitenkaan juonesta paljastaa
Jos haluat omaperäisen, hieman hullunoloisen lukukokemuksen, niin suosittelemme Valkoista Kohinaa.
Jos haluat omaperäisen, hieman hullunoloisen lukukokemuksen, niin suosittelemme Valkoista Kohinaa.
- Jaakko