Siirry pääsisältöön

Suvi Rimpiläinen : Humppaympyrä

 Suvi Rimpiläisen uusi novellikokoelma oli ollut lukulistalla jo tovin. Hyvässä muistissa on jo aiemmin lukemani Hiljaiset hiihtäjät, jonka novellien yhteinen - tosin melko löyhä - nimittäjä oli pieru. 

Sama rempseä tyyli jatkuu. Teksti on rehellisesti pohjoisen suomen murteella kirjoitettua elävää ja vilkasta dialogia. Tällä kertaa tarinoiden yhteinen nimittäjä on autioituva maaseutu. Jonkinlainen ilkikurisuus on tässä teoksessa käsinkosketeltavaa, mikä ainakin minulle on ihan mukava tarttumapinta. Hahmot ovat akkoja ja ukkoja, jössiköitä, emäntiä ja isäntiä. Tosin mukana on kyllä nuorisoakin, joka vaikuttaa olevan varsin samanlaista niin Helsingissä kuin maallakin.

Sisältö on rikasta ja ennen kaikkea mielikuvituksellista. Tarinat ovat sopivan kokoisia ja niihin on helppo samaistua. Kielellistä taituruuttakin löytyy, vaikka tässä tapauksessa murteellisuus viekin ehkä lukijan päähuomion.

Voin kuitenkin turvallisin mielin sanoa, että tämä kirja oli erittäin miellyttävä lukukokemus. Rimpiläisen taidokas ja omaperäinen tyyli kantaa hyvin ja virkistää mieltä! 

Niin, mikä ihmeen humppaympyrä?  Sekin kyllä selviää kun avaat kirjan ja tutustut näihin mainioihin tarinoihin.

 

Kustantaja: Planeetta 9, 2025

 

- Juha Heinänen

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Anni Kytömäki : Mirabilis

Anni Kytömäen Mirabilis  on mielenkiintoinen ja omaperäinen teos, joka käsittelee yksilön kokemusta muuttuvassa ja usein arvaamattomassa maailmassa. Kytömäki on tunnettu lyyrisestä tyylistään ja herkästä kielenkäytöstään, ja Mirabilis ei petä tässä suhteessa. Teos yhdistelee proosaa ja runollista ilmaisua, luoden tekstille unenomaista ja maagista tunnelmaa. Mielestäni teoksen suurin yksittäinen vahvuus on sen kieli. Kirjailija tuottaa erittäin kuvallista ja ilmaisuvoimaista tekstiä, joka houkuttelee lukijan syvemmälle tarinaan. Hänen tapansa kuvata tunteita ja tunnelmia on hienovarainen, ja monet lauseet jäävät mieleen vahvan visuaalisuutensa ja symboliikkansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan ole nopealukuinen, vaan se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä, sillä jokainen sana tuntuu harkitulta. 1800-luvun nälkävuosiin sijoittuva teos sisältää runsaasti symboliikkaa, joka avautuu eri tavalla riippuen lukijan omista tulkinnoista. Teoksen maailma on täynnä salaperäisiä elementtejä, jotka h...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan avausteos nyt Arvioissa. Kyseessä on oikeastaan ihan tyylipuhdas dekkari, vieläpä Agatha Christien henkeen (vrt. Neiti Marple). Mutta on se toki paljon muutakin. Varsinaiseen juoneen sen enempää puuttumatta voin todeta ainakin seuraavaa: Tuoreita kielikuvia ja vetovoimaista kieltä. Kiinnostavia ja myös melko uskottavia henkilöhahmoja. Henkilögalleria oli omaan makuuni kuitenkin hieman turhan runsas. Piti pinnistellä, että muisti kuka olikaan Jenni ja Sini, tämä toki helpottui siinä kirjan puolivälin paikkeilla. Kirja oli mukaansatempaava, ja olisin vallan hyvin voinut lukea pidemmänkin version tästä tarinasta, sillä mielestäni tarina oli hieman ohut. Vanhaa kunnon "kuka teki murhan" -dekkaria tästä kuitenkin löytää, eikä lainkaan hassummin toteutettuna. Otava 2017   - Juha Heinänen
Lähetä kommentti
Lue lisää