Suvi Rimpiläisen uusi novellikokoelma oli ollut lukulistalla jo tovin. Hyvässä muistissa on jo aiemmin lukemani Hiljaiset hiihtäjät, jonka novellien yhteinen - tosin melko löyhä - nimittäjä oli pieru.
Sama rempseä tyyli jatkuu. Teksti on rehellisesti pohjoisen suomen murteella kirjoitettua elävää ja vilkasta dialogia. Tällä kertaa tarinoiden yhteinen nimittäjä on autioituva maaseutu. Jonkinlainen ilkikurisuus on tässä teoksessa käsinkosketeltavaa, mikä ainakin minulle on ihan mukava tarttumapinta. Hahmot ovat akkoja ja ukkoja, jössiköitä, emäntiä ja isäntiä. Tosin mukana on kyllä nuorisoakin, joka vaikuttaa olevan varsin samanlaista niin Helsingissä kuin maallakin.
Sisältö on rikasta ja ennen kaikkea mielikuvituksellista. Tarinat ovat sopivan kokoisia ja niihin on helppo samaistua. Kielellistä taituruuttakin löytyy, vaikka tässä tapauksessa murteellisuus viekin ehkä lukijan päähuomion.
Voin kuitenkin turvallisin mielin sanoa, että tämä kirja oli erittäin miellyttävä lukukokemus. Rimpiläisen taidokas ja omaperäinen tyyli kantaa hyvin ja virkistää mieltä!
Niin, mikä ihmeen humppaympyrä? Sekin kyllä selviää kun avaat kirjan ja tutustut näihin mainioihin tarinoihin.
Kustantaja: Planeetta 9, 2025
- Juha Heinänen
Kommentit
Lähetä kommentti