Toinen luonto on suomalaisessa kirjallisuudessa mielestäni hieman epätavallinen teos.
Romaani kertoo Anjasta ja Jounista: Anja työskentelee vakuustarkastusvirastossa, Jouni on taas... sanoisinko toivottoman arkinen mieshahmo, joka työskentelee verojen, vakuutusten tai muiden sellaisten parissa. He tutustuvat, lähinnä Anjan aloitteesta, ja asiat etenevät. Heidän avioliittonsa solmitaan maistraatissa, ja kirjassa seurataan, miten tulevaisuudennäkymät, mahdollisuudet ja unelmat vuosien kuluessa hiljalleen haalistuvat. Elämä jää paljolti arjen, rutiinin ja haaleiden toiveiden varaan. Heidän yhtymiskohdakseen tulee tottumus. Kontrastia tuovat vielä henkilögallerian ystävät, esimerkiksi Topin ja Pirkon aviopari, jolla ainakin näyttää menevän paljon paremmin. Myös muita menestyvämpiä ja "mielenkiintoisempia" henkilöitä liikkuu tarinassa, mutta loppujen lopuksi ei ole varmaa, onko heidän elämänsä lopulta yhtään sen onnellisempaa.
Itse vierastin ehkä hieman henkilöhahmojen karikatyyrimäisyyttä. Esimerkiksi Jouni on raivostuttavan tylsä ja arkinen, mitääntajuamaton tossukka, jonka loputtoman hidasta ja harkitsevaa luonnetta ei edes puolison kuolema heiluta. Voiko tuollaisia ihmisiä oikeasti olla? Samaa sarjaa on myös Anja, vaikka hän sentään osaa ainakin unelmoida.
Kkirjan suurin ansio (plussa) on sen harvinainen ja tarkka kuvaus tottumuksesta ja arkisesta tylsistymisestä. Lassila syventyy hahmojen sisäiseen maisemaan: heidän odotuksiinsa ja toiveiden vähittäiseen hiipumiseen, josta paluuta entiseen ei enää ole. Teos tarkastelee toivon syntyä ja katoa, painottaen sitä, kuinka pienet valinnat, hiljaiset luopumiset ja ajan kulumisen vaikutus muokkaavat elämää, asettaen ne romanttisen rakkauden tai suurten tunnekuohujen edelle.
Kirja on kirjoitustyyliltään hieman dokumentaarinen, luetteleva ja ulkopuolisesti henkilöitä esittelevä. Itse vierastin sitä ensin, mutta melko pian se alkoi tuntua ihan hyvin toimivalta ratkaisulta. Lassila kirjoittaa vakavasti eikä varsinaisesti pyri ironiaan eikä humorismiin, vaikka niitä sieltä tarkkaavainen lukija voi löytääkin.
Toinen luonto asettuu syrjään valtavirrasta: se ei korosta yhteiskunnallista analyysia, runollista rakkausdraamaa eikä historiallista suurkuvaa, vaan keskittyy siihen, miten yksilön elämä muuttuu rutiiniksi – ja miten juuri tuo muutos voi olla dramaattisin kaikista, vaikkei sitä ulkoisesti näe.
TEOS 2025
- Sami Rannikko
Kommentit
Lähetä kommentti