Raija Oranen : Iso

Päätin tarttua pitkästä aikaan kirjallisuudenlajiin, jonka viime tuttavuudesta on jo kulunut aikaa: elämäkertaromaaniin. Orasen kirja kertoo Gösta Serlachius –nimisen suomalaisen teollisuusjohtajan ja mesenaatin elämästä: hänen nousustaan, tehtaita ja yrityksiä perustavasta urastaan, perhe-, raha- ja vallankäyttötarinoistaan, sekä vaikutuksestaan taiteeseen ja yhteiskuntaan. "Iso" on ensimmäiseen persoonaan kirjoitettu fiktiivinen päiväkirja, joka pohjautuu kuitenkin todellisiin tapahtumiin.

Ensin pikainen tietoisku Gösta Serlachiuksesta, joka oli ainakin itselleni tuttu vain yhtenä Suomen teollisuushistorian nimistä. Serlachius nousi nopeasti Mäntän paperitehtaiden johtoon aivan 1900-luvun alussa. Mutta hän oli myös suuri kulttuurin ja taiteen ystävä ja merkittävä suomalaisten taiteilijoiden tukija. Hänellä oli merkittävä rooli niin suomalaisen paperiteollisuuden viennin pienoorena kuin myös ensin sisällissodassa ja myöhemmin Talvisodassa, jossa hän neuvotteli Suomelle elintärkeää apua ulkomailla.


Mutta kirjalla on myös henkilökohtaisempi ja syvempi puolensa.. Teksti tekee Serlachiuksesta inhimillisen hahmon: ei pelkkä “suurmies”, vaan ihminen, joka kohtaa asioita: rakkaus, perhe, valetut valinnat, menestys ja ristiriidat. 

Minä-muodon etuna on läheisyys, mutta se myös kaunistaa kertojaansa. Serlachius näyttäytyy usein omaa puoltaan korostavassa valossa, ja esimerkiksi hänen serkkujensa Sissin (joka oli myös ensimmäinen vaimo) ja Aleksin hahmot jäävät yksipuolisiksi. Lukija joutuu pohtimaan, missä kulkee fiktion ja todellisuuden raja, ja kuinka paljon kertojan näkökulma vääristää kokonaiskuvaa.

Itse havahduin jossain kirjan puolivälissä ihmettelemään, että miksi oikein luen sitä; kirjaa ruotsinkielisestä teollisuuspatruunasta, joka nimitti tehtaidensa työntekijöitä vähättelevästi "mateiksi"  ja oli varsin tietoinen omasta yläluokkalaisuudestaan.  Tällä ihmisellä ei ole mitään yhteistä minun tai minun isovanhempieni kanssa. Siitä huolimatta  mielestäni “Iso” on onnistunut elämäkertaromaanina, mutta on hyvä muistaa, että se on pitkälti fiktiivinen ja edustaa vain yhtä näkemystä historiaan.  

Oranen yhdistää taitavasti tiedon ja tunteen: Serlachiuksen historia, hänen vaikutuksensa ja aikansa konteksti piirtyvät selkeästi, mutta samalla hahmo tuntuu elävältä ja inhimilliseltä. Itse asiassa Serlachiuksen sukutarinasta saisi varmaan jopa elokuvan tai TV-sarjan?

Vielä eräs hauska mieleenjäänyt yksityiskohta: ollessaan Lontoossa I maailmansodan jälkeen, hän pani Fish & Chipsejä syödessään merkille, ettei englantilaisilla ole edes ruskeaa käärepaperia, siis sitä mitä Mäntän tehtaillakin tuotettiin.

Otava 2022

 

-  Juha Heinänen

Lukuvinkki (Tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman):

Linda Huhtanen : Sissi - Serlachiuksen unohdetut sisarukset