Siirry pääsisältöön

Raija Oranen : Iso

Päätin tarttua pitkästä aikaan kirjallisuudenlajiin, jonka viime tuttavuudesta on jo kulunut aikaa: elämäkertaromaaniin. Orasen kirja kertoo Gösta Serlachius –nimisen suomalaisen teollisuusjohtajan ja mesenaatin elämästä: hänen nousustaan, tehtaita ja yrityksiä perustavasta urastaan, perhe-, raha- ja vallankäyttötarinoistaan, sekä vaikutuksestaan taiteeseen ja yhteiskuntaan. "Iso" on ensimmäiseen persoonaan kirjoitettu fiktiivinen päiväkirja, joka pohjautuu kuitenkin todellisiin tapahtumiin.

Ensin pikainen tietoisku Gösta Serlachiuksesta, joka oli ainakin itselleni tuttu vain yhtenä Suomen teollisuushistorian nimistä. Serlachius nousi nopeasti Mäntän paperitehtaiden johtoon aivan 1900-luvun alussa. Mutta hän oli myös suuri kulttuurin ja taiteen ystävä ja merkittävä suomalaisten taiteilijoiden tukija. Hänellä oli merkittävä rooli niin suomalaisen paperiteollisuuden viennin pienoorena kuin myös ensin sisällissodassa ja myöhemmin Talvisodassa, jossa hän neuvotteli Suomelle elintärkeää apua ulkomailla.


Mutta kirjalla on myös henkilökohtaisempi ja syvempi puolensa.. Teksti tekee Serlachiuksesta inhimillisen hahmon: ei pelkkä “suurmies”, vaan ihminen, joka kohtaa asioita: rakkaus, perhe, valetut valinnat, menestys ja ristiriidat. 

Minä-muodon etuna on läheisyys, mutta se myös kaunistaa kertojaansa. Serlachius näyttäytyy usein omaa puoltaan korostavassa valossa, ja esimerkiksi hänen serkkujensa Sissin (joka oli myös ensimmäinen vaimo) ja Aleksin hahmot jäävät yksipuolisiksi. Lukija joutuu pohtimaan, missä kulkee fiktion ja todellisuuden raja, ja kuinka paljon kertojan näkökulma vääristää kokonaiskuvaa.

Itse havahduin jossain kirjan puolivälissä ihmettelemään, että miksi oikein luen sitä; kirjaa ruotsinkielisestä teollisuuspatruunasta, joka nimitti tehtaidensa työntekijöitä vähättelevästi "mateiksi"  ja oli varsin tietoinen omasta yläluokkalaisuudestaan.  Tällä ihmisellä ei ole mitään yhteistä minun tai minun isovanhempieni kanssa. Siitä huolimatta  mielestäni “Iso” on onnistunut elämäkertaromaanina, mutta on hyvä muistaa, että se on pitkälti fiktiivinen ja edustaa vain yhtä näkemystä historiaan.  

Oranen yhdistää taitavasti tiedon ja tunteen: Serlachiuksen historia, hänen vaikutuksensa ja aikansa konteksti piirtyvät selkeästi, mutta samalla hahmo tuntuu elävältä ja inhimilliseltä. Itse asiassa Serlachiuksen sukutarinasta saisi varmaan jopa elokuvan tai TV-sarjan?

Vielä eräs hauska mieleenjäänyt yksityiskohta: ollessaan Lontoossa I maailmansodan jälkeen, hän pani Fish & Chipsejä syödessään merkille, ettei englantilaisilla ole edes ruskeaa käärepaperia, siis sitä mitä Mäntän tehtaillakin tuotettiin.

Otava 2022

 

-  Juha Heinänen

Lukuvinkki (Tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman):

Linda Huhtanen : Sissi - Serlachiuksen unohdetut sisarukset


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Markku Salo : Rajapinta

Markku Salo on tuttu nimi tietokirjallisuuden puolelta, ja nyt päätin tutustua hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen teokseensa nimeltään "Rajapinta". Kyseessä on yhdeksän novellin kokoelma.  Jo ensimmäinen novelli  "Säpsähdys" antaa viitteitä, että tällä kertaa ei ole ehkä aivan tavanomaisinta tekstiä tulossa. Rajapinta on yllättävä, lämmin ja ajoittain kylmäävä novellikokoelma. Tarinat liikkuvat monenlaisissa maisemissa: unestaan heräävä Mozart kohtaa musiikin demonisen kierteen, kun taas nykyajan koodari Pecca purkaa omaa elämäänsä bugien, deadlinejen ja burnoutin keskellä. Novellissa "Sikin sokin, hujan hajan" omien ajatustensa - ja tavaroidensa - kanssa elävä Kaarina on minimalistinen ja koskettava ihmiskuvaus. Enkä ainakaan minä tiedä yhtään toista novellia, jossa pääosassa seikkailisivat kaksiulotteiset välkkyvät sähköoliot. Koko kirjan taustalla kulkee filosofinen pohjavire, joka on kirjan punainen lanka - kenties juuri se Rajapinta.. Oma oivallukse...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Anja Erämaja : Imuri

  Anja Erämajan esikoisromaani "Imuri" (2019) on tiivis ja omaperäinen kuvaus nykyajan naisen arjesta, jossa yhdistyvät kevytyrittäjyys, perhe-elämän haasteet ja henkilökohtaiset paineet. Teos seuraa kolmen päivän ajan Kristiinaa, joka tasapainoilee työn, perheen ja omien tarpeidensa välillä.  Erämajan tausta runoilijana heijastuu teoksen kieleen: kieli on tiivistä, runollista ja monimerkityksellistä. Lyhyet luvut ja ytimekkäät lauseet antavat tekstille rytmiä, joka muistuttaa runoutta. Assosiaatiot ja ajatuksenvirta vievät kerrontaa eteenpäin.  Teoksen rakenne on napakka: arkisten esineiden mukaan nimetyt luvut ja dialogit siskosten välillä äidin kuoleman jälkeen luovat kokonaisuuden, jossa arki ja elämän suuret muutokset sekoittuvat luontevasti. Tämä korostaa elämän monimuotoisuutta ja arvaamattomuutta. "Imuri" on sekä hauska että koskettava teos, joka tarjoaa vertaistukea monelle samassa tilanteessa olevalle. Se on onnistunut siirtymä runoudesta proosaan ja o...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Suvi Rimpiläinen: Hiljaiset hiihtäjät - 26 tarinaa pieruista

Nyt sain käsiini jotain häkellyttävää - kirjan pieruista! Tuosta vaietusta, mutta kaikille tutusta peräpään aiheesta. Täytyy sanoa, että kun pakettia aloin auki ropeloimaan, niin mielessä kutkutti monenlaisia ajatuksia: onko kyseessä kakkahuumoria kolmanteen potenssiin, taukoamatonta suolikaasujen sinfoniaa vai jotain ihan muuta? Ja ilokseni sain huomata, että jotain muutahan se oli. Todella hersyvän pursuvasti kirjoitettua novellimuotoista uutta kaunoa, jossa piereminen on vain sivujuonne. Kirjassa on tosiaan 26 toinen toistaan hulvattomampaa tarinaa. Kieliasu on - aina toki tarinan kontekstista riippuen - rehellistä murretta; aihepiirit mitä moninaisimpia aina musiikkiopiston viulukonsertista palvelutalossa asuvaan entiseen petomaaniin. Toiset tarinat ovat tietysti enemmän suosikkejani kuin toiset, mutta kaikki saivat kyllä hymyn kareilemaan suupielissä, ja osa käynnisti isommankin kikatuksen.  Pidän Rimpiläisen tyylistä kovasti, ja mielelläni suosittelen tätä kaikille, paitsi el...
Lähetä kommentti
Lue lisää