Arviot.net

Niin. Stephen King - ainakin vielä 1980-luvulla maailman luetuin kirjailija - on tietysti kauhutarinoiden mestari. Monet tuntevat Kingin tarinat myös paremmin elokuvien kautta: Hohto, Maissilapset ja lukemattomat muut, usein myös elokuva-alan palkintoja keränneet leffat lienevät tuttuja monille suomalaisilekin.  Mutta kirjoittaako Stephen King muuta kuin kauhutarinoita? Kyllä vain. Tässä kirjassa kirjailija itse toimii taustaäänenä esitellen kunkin tarinan ja lopussa tehden vielä yhteenvedon.

Rosa Liksomin Hytti Nro 6 on pieni, herkkä ja kaunis kirja. Kaunis, joka sisällyttää itseensä myös ruman. Tarina kertoo suomalaisesta tytöstä, joka matkustaa venäläisessä junassa halki Siperian. Hyttikaverikseen hän saa venäläisen hulttion.  Sisäistä ja ulkoista dialogia, taidokkaita kielikuvia ja loistavaa tilannekuvaa.  Mukaansatempaava ja hyvin suositeltava kirja, jonka parissa ei kauaa tosin aika kulu, sen saattaa ahmaista vaikka yhdessä illassa.  Ai niin, kirja on vuoden 2011 Finlandia-voittaja. (Tämä arvio on kirjoitettu syksyllä 2019 - ennen kuin kirjasta tehtiin elokuva.) Kustantaja: WSOY Muualla sanottua: Rosa Liksomin huikea kertomus matkasta asioiden ytimeen, suljetun maan sielunelämään ja tytön omaan sisimpään. Lukiessa tuntuu, että omankin olohuoneen ikkunoista näkyvät pakkasen huurtama Siperia ja lyhyissä vitjoissa nälkäänsä haukkuvat koirat.- Kodin KuvalehtiTämän voi lukea vaikka kuinka moneen kertaan, ja aina avautuu jotain uutta, niin rikasta teksti on.- Jarmo Tuominen

  Kirja ulkoasultaankin kuin puuta Kun kirjan nimi on "Janne Kuutio - Puupiirros sanoin", Ki rjailija joku "Diktonius", mitä voisi epäillä nimimerkiksi j a kirjan kansi sen näköinen, ettei sitä Pudasjärven kunnankirjastossa ole  kukaan avannut ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen, niin siinähän on  tapaus, johon Arviot.net ei voi olla tutustumatta! Ja varsinaista herkkua tulee vastaan heti ensi sivuilla.  Käy ilmi että Janne Kuutio syntyy 1800-luvun lopulla Helsingin työväenluokkaan. Elää renkinä ja satamajätkänä ja  joutuuu mukaan  sisällissotaan punaisten puolelle, missä hänelle on vähällä käydä köpelösti, mutta kuin Fenix-lintu tuhkasta, nousee myös  Janne pirtukuninkaaksi - tai ainakin pirtuprinssiksi - kieltolain  aikaan. Myöhemmin Janne on vielä muilutusautossa, mutta ei suinkaan muilutettavana. Vuonna 1946 julkaistu (ruotsinkielinen Janne Kubik jo 1932) Janne Kuutio on hämmästyttävä kirja. Saman aikaisesti hyvin moderni   ja hyvin vanhanaikainen.  ​Kerronta on n

Tanskalaisen Ane Rielin Pihka saavutti näkyvyyttä muutama vuosi sitten Suomessakin. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen. Pihka on kummallinen kirja. Mutta niin hyvät kirjat usein ovat: Kaikki isäni hotellit ja Valkoinen kohina tästä vaikkapa pienenä otantana. Toisaalta kummallisuus ei takaa kirjan hyvyyttä. Pihkassa on kyllä paljon hyvää. Kerronta on juuri sopivan painoista. Tarinan muuttuvat näkökulmat ovat kiinnostavia. Juonestakaan ei puutu yllättävyyttä. Mutta kantaako se? Sen voi vain lukija itse päättää. Vaikka juoni on melko hulvaton, se on myös jopa realistinen. Siinä on aitoa kauhutarinan  otetta. Mukaansatempaavaa luettavaa, jota voi kukin lukea niin syvällisellä tasolla kuin haluaa, sillä Pihka toimii yhtä hyvin kevyenä dekkarina kuin psykologisempanakin kertomuksena. Kustantaja: Aula & Co ​Muualla sanottua: Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen ja luopumisen pelosta, vainoharhoista s

Hauska, hervoton ja hävytön. Sellainen on Tuomas Kyrön merkittävämmäksi teokseksikin kutsuttu Kunkku. Kukaan ei kirjoita niin kuin Tuomas Kyrö. Hänen ansionaan on omalaatuinen, naivistinen tyyli, joka synnyttää lyhyitä ja helposti sulatettavia lauseita lukijan ahmittavaksi. Lähes jokaisessa lauseessa on jokin odottamaton juttu tai koukku. Kyrön kirjat ovat puhdasta huumoria kyrömäisimmillään.  Kirjat varmasti jakavat mielipiteitä, mutta faneille tämä fantasialliseen ja vaihtoehtoiseen maailmanjärjestykseen perustuva teos on mitä antoisinta luettavaa, sivuja on pitkälti yli 500. Kustantaja: Siltala Muualla sanottua: ​ "Kyrö nauttii työstään ja niinpä tämäkin vänähti aiotusta parista sadasta sivusta 550:een. Se ei faneja varmasti haittaa, eikä haittaa kriittistäkään lukijaa, koska romaanin rakenne on alusta loppuun harkittu. [--] Kyrö ei ole humoristi vailla tarkoitusta." – Nina Lehtinen, Aamulehti " Kunkku  on oivan kansikuvansa veroinen hahmo, jonnekin tragikomiikan pien

Suom. Helene Kortekallio ​Tämä teos ei ole syyttä eräs merkittävimmistä amerikkalaisista 80-luvun romaaneista. Ensi alkuun saattaa ajatus vuonna 1985 julkaistusta kirjasta - siis ajalta ennen internettiä, somea tai edes matkapuhelimia - tuntua vieraalta. Kirjan täytyy olla pahasti ajan syömä. Kieltämättä kirja keskittyykin paljon 80-luvun keskeisimmän median eli television ympärille. Valkoinen Kohina on kuitenkin ajaton teos, jonka sisältö ei määrity ympäröivän maailman ja teknisten puitteiden kautta. Tämä minämuotoon kirjoitettu romaani ei ole arvatenkaan myöskään niin kevyttä luettavaaa, sillä toisin kuin vaikkapa dekkarit, joissa tärkeintä on juoni, on Don De Lillon tekstissä taas enemmän merkitystä sillä, miten asiat sanotaan. Ainakin itse luen lauseet usein moneenkin kertaan. Ne ovat niin omaperäisiä ja yllättäviä. Ja hauskojakin. Vaikka jotkut luokittelevat tämän romaanin komediaksi, niin itse en niin tee, vaan pidän sitä pikemminkin psykologisena kasvukertomuksena kuolemanpelon