Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen : Ei kertonut katuvansa

Ei kertonut katuvansa avaa uudenlaisen näkökulman sotaan. Tällä kertaa Lapin sotaan, jossa saksalaiset joukot häädettiin Suomesta.

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle halki poltetun Lapin. He eivät kysele toisiltaan syitä matkaansa saksalaisten mukana – kaikki eivät edes osaa vastata siihen itselleenkään. Toinen maailmansota on päättymässä, ja se, mikä vielä eilen oli sallittua, on tänään muuttunut kielletyksi. Miten poikkeusaikana tehdyt ratkaisut näyttäytyvät rauhan aikana? Millaisia ovat ne hetket, jolloin tehdään päätöksiä, joita ei voi perua? Miltä tuntuu palata tietäen, ettei kukaan odota?

Ei kertonut katuvansa tuo taas  tavallisten ihmisten valinnat ja usein myös ilman harkinnan mahdollisuutta tai käytännössä pakon edessä tehdyt hätäiset valinnat (seuraanko joukkoja vai jäänkö?) lukijan eteen vaellusromaanin muodossa. Kirja on mielestäni hyvin rakennettu ja henkilögalleria juuri sopivan kokoinen. Kirjailija on tehnyt myös merkittävää taustatyötä.

 


 

WSOY 2020

  Kirja on Lukija-Finlandia-voittaja 2023


- Sami Rannikko

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jan Haglund : Kraak - mitä lie räpiköintiä

Jan Haglundin Kraak – mitä lie räpiköintiä on omintakeinen, mustan huumorin ja eksistentiaalisen levottomuuden kyllästämä pieni romaani, joka tarkastelee ihmisen ja maailman välistä haurasta suhdetta yhden ajelehtivan päähenkilön kautta. Teos voitti Planeetta 9:n järjestämän "Yllätä meidät 2024" -kirjoituskilpailun — eikä ihme: Haglundin ääni on onnistuu olemaan erottuva. Romaani alkaa arkisesta tilanteesta: mies on muuttanut uuteen asuntoon, ympärillään banaanilaatikoita ja omia ajatuksiaan. Siitä avautuu hitaasti syvempään, absurdin ja todellisuuden rajalla tasapainoilevaan kudokseen, jossa varis toimii sekä hahmon mielen että myyttisen alitajunnan peilinä. Haglund kutoo arkisista havainnoista ja metafyysisestä pyörittelystä kauniin ja tunnistettavan kuvan ihmisen irrallisuudesta. Teksti on täynnä teräviä havaintoja, itseironisia monologeja ja elämän kyllästämää ajatuksenjuoksua, joka paikoin muistuttaa sekä Kaurismäen lakonisuutta että J.D. Salingerin sisäistä puhetta....

Markku Salo : Rajapinta

Markku Salo on tuttu nimi tietokirjallisuuden puolelta, ja nyt päätin tutustua hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen teokseensa nimeltään "Rajapinta". Kyseessä on yhdeksän novellin kokoelma.  Jo ensimmäinen novelli  "Säpsähdys" antaa viitteitä, että tällä kertaa ei ole ehkä aivan tavanomaisinta tekstiä tulossa. Rajapinta on yllättävä, lämmin ja ajoittain kylmäävä novellikokoelma. Tarinat liikkuvat monenlaisissa maisemissa: unestaan heräävä Mozart kohtaa musiikin demonisen kierteen, kun taas nykyajan koodari Pecca purkaa omaa elämäänsä bugien, deadlinejen ja burnoutin keskellä. Novellissa "Sikin sokin, hujan hajan" omien ajatustensa - ja tavaroidensa - kanssa elävä Kaarina on minimalistinen ja koskettava ihmiskuvaus. Enkä ainakaan minä tiedä yhtään toista novellia, jossa pääosassa seikkailisivat kaksiulotteiset välkkyvät sähköoliot. Koko kirjan taustalla kulkee filosofinen pohjavire, joka on kirjan punainen lanka - kenties juuri se Rajapinta.. Oma oivallukse...

Pertti Lassila : Toinen luonto

Toinen luonto on suomalaisessa kirjallisuudessa mielestäni hieman epätavallinen teos. Romaani kertoo Anjasta ja Jounista: Anja työskentelee vakuustarkastusvirastossa, Jouni on taas... sanoisinko toivottoman arkinen mieshahmo, joka työskentelee verojen, vakuutusten tai muiden sellaisten parissa. He tutustuvat, lähinnä Anjan aloitteesta, ja asiat etenevät. Heidän avioliittonsa solmitaan maistraatissa, ja kirjassa seurataan miten tulevaisuudennäkymät, mahdollisuudet ja unelmat vuosien kuluessa hiljalleen haalistuvat. Elämä jää paljolti arjen, rutiinin ja haaleiden toiveiden varaan.  Heidän yhtymiskohdakseen tulee tottumus. Kontrastia tuovat vielä henkilögallerian ystävät, esimerkiksi Topin ja Pirkon aviopari, jolla ainakin näyttää menevän paljon paremmin. Myös muita menestyvämpiä ja "mielenkiintoisempia" henkilöitä liikkuu tarinassa, mutta loppujen lopuksi ei ole varmaa, onko heidän elämänsä lopulta yhtään sen onnellisempaa.   Itse vierastin ehkä hieman henkilöhahmojen kari...