Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami : Norwegian Wood

Päätin tällä kertaa tarttua kirjaan, jota pidetään eroottisena teoksena. Tämä tyylilaji on itselleni ehkä kaunokirjallisuuden lajeista kaikkein vierain, joten ajattelin, että sitäkin pitänee kokeilla.

Norwegian Wood oli Haruki Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos, joka on koskettanut lukijoita ympäri maailmaa. Se on saanut kiitosta siitä, miten se kuvaa nuoruuden ja aikuisuuden rajapintaa sekä rakkauden monimutkaisuutta.

Teos on herkkä ja melankolinen romaani nuoruudesta, rakkaudesta ja menetyksestä 1960-luvun Tokiossa. Tarina seuraa Toru Watanaben opiskeluvuosia, kun hän yrittää löytää tasapainon kahden hyvin erilaisen naisen, Naokon ja Midorin, välillä.

Teoksen tunnelma on haikea, ja Murakamin taitava kerronta yhdistää teemoja kuten elämä ja kuolema, mielenterveys ja ihmissuhteiden hauraus. Romaani käsittelee syvällisesti itsemurhan, mielen sairauksien ja aikuisuuteen siirtymisen kipukohtia, luoden samalla kauniin ja traagisen kokonaisuuden.

 

Murakamin tyyli on tarkkaa ja verkkaista, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden uppoutua 1960-luvun Japanin opiskelijaelämään. Hän osaa tehdä arjesta runollista, tuoden esiin sekä suurkaupungin että maaseudun vivahteita elävästi ja aidosti. Kirjailija osaa luodata kaipuun ja ikävän tunteita, ja tuoda eroottisiinkin kuvauksiin sellaista luonnollisuutta, että niissä ei ole oikeastaan mitään "pornomaista", vaikka asiat kerrotaankin täysin ujostelematta. Vaikka romaani on pohjavireeltään surullinen, se ei ole lohduton. Sen kaunis, melankolinen kerronta jättää syvän vaikutuksen ja tekee siitä monelle unohtumattoman lukukokemuksen.

En kuitenkaan usko, että tämä tyyli on aivan oma juttuni, mutta niille ketkä kaipaavat syvällistä, herkkää ja eroottisesti latautunutta kaunoa, voin ilman muuta suositella Norwegian Woodia.

 

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kustantaja: Tammi 2012

 

- Juha Heinänen

 

 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jan Haglund : Kraak - mitä lie räpiköintiä

Jan Haglundin Kraak – mitä lie räpiköintiä on omintakeinen, mustan huumorin ja eksistentiaalisen levottomuuden kyllästämä pieni romaani, joka tarkastelee ihmisen ja maailman välistä haurasta suhdetta yhden ajelehtivan päähenkilön kautta. Teos voitti Planeetta 9:n järjestämän "Yllätä meidät 2024" -kirjoituskilpailun — eikä ihme: Haglundin ääni on onnistuu olemaan erottuva. Romaani alkaa arkisesta tilanteesta: mies on muuttanut uuteen asuntoon, ympärillään banaanilaatikoita ja omia ajatuksiaan. Siitä avautuu hitaasti syvempään, absurdin ja todellisuuden rajalla tasapainoilevaan kudokseen, jossa varis toimii sekä hahmon mielen että myyttisen alitajunnan peilinä. Haglund kutoo arkisista havainnoista ja metafyysisestä pyörittelystä kauniin ja tunnistettavan kuvan ihmisen irrallisuudesta. Teksti on täynnä teräviä havaintoja, itseironisia monologeja ja elämän kyllästämää ajatuksenjuoksua, joka paikoin muistuttaa sekä Kaurismäen lakonisuutta että J.D. Salingerin sisäistä puhetta....

Markku Salo : Rajapinta

Markku Salo on tuttu nimi tietokirjallisuuden puolelta, ja nyt päätin tutustua hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen teokseensa nimeltään "Rajapinta". Kyseessä on yhdeksän novellin kokoelma.  Jo ensimmäinen novelli  "Säpsähdys" antaa viitteitä, että tällä kertaa ei ole ehkä aivan tavanomaisinta tekstiä tulossa. Rajapinta on yllättävä, lämmin ja ajoittain kylmäävä novellikokoelma. Tarinat liikkuvat monenlaisissa maisemissa: unestaan heräävä Mozart kohtaa musiikin demonisen kierteen, kun taas nykyajan koodari Pecca purkaa omaa elämäänsä bugien, deadlinejen ja burnoutin keskellä. Novellissa "Sikin sokin, hujan hajan" omien ajatustensa - ja tavaroidensa - kanssa elävä Kaarina on minimalistinen ja koskettava ihmiskuvaus. Enkä ainakaan minä tiedä yhtään toista novellia, jossa pääosassa seikkailisivat kaksiulotteiset välkkyvät sähköoliot. Koko kirjan taustalla kulkee filosofinen pohjavire, joka on kirjan punainen lanka - kenties juuri se Rajapinta.. Oma oivallukse...

Pertti Lassila : Toinen luonto

Toinen luonto on suomalaisessa kirjallisuudessa mielestäni hieman epätavallinen teos. Romaani kertoo Anjasta ja Jounista: Anja työskentelee vakuustarkastusvirastossa, Jouni on taas... sanoisinko toivottoman arkinen mieshahmo, joka työskentelee verojen, vakuutusten tai muiden sellaisten parissa. He tutustuvat, lähinnä Anjan aloitteesta, ja asiat etenevät. Heidän avioliittonsa solmitaan maistraatissa, ja kirjassa seurataan miten tulevaisuudennäkymät, mahdollisuudet ja unelmat vuosien kuluessa hiljalleen haalistuvat. Elämä jää paljolti arjen, rutiinin ja haaleiden toiveiden varaan.  Heidän yhtymiskohdakseen tulee tottumus. Kontrastia tuovat vielä henkilögallerian ystävät, esimerkiksi Topin ja Pirkon aviopari, jolla ainakin näyttää menevän paljon paremmin. Myös muita menestyvämpiä ja "mielenkiintoisempia" henkilöitä liikkuu tarinassa, mutta loppujen lopuksi ei ole varmaa, onko heidän elämänsä lopulta yhtään sen onnellisempaa.   Itse vierastin ehkä hieman henkilöhahmojen kari...