Palkitun kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian päätösosa. Kirja seuraa päähenkilön nuoruutta, opiskelua ja etsikkoaikaa ja erityisesti hänen suhdettaan isäänsä. Väisänen on maalannut maailman, jossa seikkailevat traagiset mutta hullunkuriset hahmot. Kieli kukoistaa, on suorastaan hedelmällistä. Kun otetaan vielä huomioon, että tekijä on kuitenkin ensisijaisesti kuvataiteilija. On mahdollista löytää myös yhtäläisyyksiä Hannu Väisäsen ja Oscar Wilden välillä. Väisänen jopa mainitsee Wilden tekstissään. Väisäsen teksti on parhaimmillaan huumaavan hyvää. Mutta se voi olla myös hieman raskasta. Muualla sanottua: Hymylahkolaisia ja itkuistuntoja, sokea maalari nimeltä Doris ja duffelitakki jonka sisältä löytyy arkkitehti... Kuvataiteilija-kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian valloittava päätösromaani on oikea runsaudensarvi.Savonlinnan taidelukio aatteellisine leireineen on vain alkusoitto Anteron itsenäistymisen ja taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Taideakatemian pääsykokeiden jälk