Vaikka painotus meillä on vahvasti nykyajan suomalaisessa kirjallisuudessa ja uusissa kirjoissa, otamme joskus tutkaimeen myös tällaisia vanhoja klassikkoja. On hyvä muistaa, että tällaiset kirjat kuten Alastalon salissa tai esimerkiksi aiemmin arvioimamme Janne Kuutio ovat olleet aikanaan hyvin moderneja. Niillä on pelkän sisältönsä arvon lisäksi vielä siis myös kulttuurihistoriallinen arvo. En kuitenkaan halua puuttua kulttuurihistorialliseen arvoon, joka on tässä teoksessa eittämättä erittäin suuri. Teoshan on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi romaaniksikin. Sen sijaan haluan kertoa minkälainen tämä kirja oli ihan tavallisena lukukokemuksena. Ensin muutama selventävä maininta, että mistä oikeastaan on kysymys. Volter Kilven vuonna 1933 julkaistu Alastalon salissa on 1000-sivuinen romaani, jonka tapahtumapaikkana on nimihenkilön kotona sijaitseva sali (talon suurin huone, ennen olohuonetta puhuttiin saleista), jonne hän on kutsunut pitäjän (Kustavin) kapteenit kooll...